Savaste tekee paluun kisaradoille

Kuva
Henri Salminen
Kim Savaste tekee paluun kisaradoille sunnuntaina Imatralla, solisluuvammansa jälkeen.

Kim Savaste on ollut Latvian MM-osakilpailusta lähtien sivussa motocrossradoilla solisluuvamman vuoksi. Savaste palasi radoille torstaina, joilloin hän ajoi ensimmäisen kerran loukkaantumisensa jälkeen.

- Ajoin Lavangossa pari settiä ja solisluu tuntui yllättävän hyvältä. Tein sen jälkeen päätöksen siitä, että lähden mukaan Imatran SM-kisaan sunnuntaina. Ajokertoja ei tosiaan ole kauheasti takana, mutta lähdetään mukaan kuitenkin, Savaste kertoi.