Savaste otti omansa

Teksti
Kim Savaste tuuletti Suomen mestaruutta Imatran ensimmäisen erän jälkeen.
Kuva
Jani Hovi
Kim Savaste teki sen mitä odotettiinkin ja hoiteli MX1-luokan Suomen mestaruuden kotiin jo ensimmäisessä erässä.

MX1-luokan aika-ajossa saatiin pienoinen yllätys, kun radan hyvin tunteva Rene Rannikko oli koko joukon nopein. Ero kärkeen ei tosin suuri ollut, puolitoista sekunnin kymmenystä, mutta vähempikin olisi riittänyt. Kim Savaste oli toiseksi nopein ja Miro Sihvonen oli aika-ajon kolmas. Dramatiikkaakin oli tarjolla, sillä Sihvonen kaatui rajusti maalihyppyrillä ja mieheltä meni olkapää sijoiltaan. Se vedettiin kuitenkin heti paikalleen vielä Sihvosen maatessa maassa. Mies itse oli sitä mieltä, että ainakin hän yrittää ajaa myös erässä.

Puomi kaatui ja kun alkukiihdytyksen jälkeen avauskaarteesta oli selvitty, kärkeen ampui Kim Savaste. Emil Silander oli toisena, Rene Rannikko kolmantena, seuraavina Teemu Makkonen ja Indrek Mägi. Miro Sihvosen ajo näytti vaikean varovaiselta ja hän olikin vasta kymmenentenä.

Savaste nykäisi jo alussa reilun eron muuhun joukkoon, vaikka kiirettä ei ollut enää mihinkään. Neljännen kierroksen loppupuolella Rannikko ohitti Silanderin ja nousi kakkospaikalle. Silander jatkoi kolmantena, Mägi oli neljäntenä ja Sami Aaltonen viidentenä.

Kim Savaste ei lähtenyt lopussakaan varmistelemaan mitään, vaan ajoi ylivoimaiseen voittoon ja samalla Suomen mestaruuteen. Erän kakkossija ratkesi lopulta vasta kalkkiviivoilla kun Emil Silander puristi Rene Rannikon ohi ja erän kakkoseksi. Näin SM-pronssi ratkeaa päivän viimeisessä erässä. Neljänneksi tässä erässä ajoi Indrek Mägi ja viidenneksi Santtu Tiainen. Miro Sihvonen taisteli väkisin maaliin sijoittuen kahdeksanneksi ja varmisti tällä itselleen SM-hopean.

- Mestaruus tuntuu paremmalta kuin oletin. Koko kausi on ollut onnistunut, eikä minulla ole ollut kauden aikana yhtään huonoa erää. Aiemmin on ollut aina jotain ongelmaa, mutta nyt ei ollut mitään. Tässä erässä startti oli hyvä, niin sain vain ajaa omaa ajoani rauhassa maaliin, Savaste iloitsi heti erän jälkeen.

Niemiselle kauden ensimmäinen erävoitto

MX2-luokan aika-ajossa pohjat ajoi kotiyleisön iloksi Matias Vesterinen. Hän oli kierroksella sekunnin Jere Haavistoa nopeampi. Kolmanneksi kiireisin oli Mauno Nieminen.

Kun puomi kaatui ensimmäisen erän merkiksi, niin 22 kuljettajaa lähti taistelemaan SM-pisteistä. Kimi Koskinen kiihdytti parhaiten ensi metrit, mutta Matias Vesterinen nousi ensimmäisen kurvin jälkeen kärkeen. Jere Haavisto nousi pian kakkospaikalle seuraavina Mauno Nieminen, Kimi Koskinen ja Emil Weckman.

Kun neljä kierrosta oli ajettu, Vesterinen jatkoi tasaisesti kärjessä, mutta Haavisto alkoi hieman hiipua. Viidennellä kierroksella Nieminen ohitti Haaviston ja nousi toiseksi. Myös neljäntenä ollut Koskinen alkoi lähestyä Haavistoa ja nousikin kuudennella kierroksella kolmanneksi. Haavisto jatkoi neljäntenä ja Emil Weckman ajoi edelleen viidentenä.

Haaviston vauhti löytyi kuitenkin uudelleen ja kahdeksannella kierroksella Haavisto kuittasi kolmospaikalle ohi Koskisen ja tavoitti kakkospaikalla karkuun painavaa Niemistä. Koskinen ei kuitenkaan tyytynyt nelospaikkaansa, vaan tuikkasi kymmenennellä kierroksella ohi Haaviston ja nousi jälleen kolmanneksi.

Yhdennellätoista kierroksella kärkipakka sekosi, kun Vesterinen teki virheen ja putosi kolmanneksi. Nieminen otti kärkipaikan ja Koskinen ajoi toisena, hakien koko ajan ohituspaikkaa Niemisestä. Vesterinenkään ei näyttänyt haluavan tyytyä kolmossijaan. Kolmikosta ei kuitenkaan kukaan tehnyt enää virheitä ja maaliin tultiin järjestyksessä Nieminen, Koskinen ja Vesterinen. Erävoitto oli Niemiselle kauden ensimmäinen. Neljänneksi ajoi yllättävän paljon kärkikolmikolle jäänyt Haavisto. Olisiko mies sitten säästellyt paukkuja toiseen erään. Viidenneksi sijoittui Emil Weckman.

- Nyt sai kyllä ajaa koko erän ja oli todella tiukkaa. Vesterinen kaatui takalenkillä ja pääsin kärkeen. Lopussa Koskinen oli aivan perässäni, mutta sain pidettyä kärkipaikkani, kertasi Nieminen erän kulkua.

n

Mauno Nieminen voitti ensimmäisen erän MX2-luokassa.

Mansikkamäki dominoi

MXC/A-luokan avauserä käynnistyi myrskyisissä merkeissä, sillä tuuli oli todella kovaa. Onneksi sentään ei satanut kuten lauantaina, jolloin vettä tuli välillä vaakasuorassa. Aika-ajon kolmen kärki oli sama kuin tilanne SM-pisteissäkin, tosin hieman eri järjestyksessä. Nopeimman ratakierroksen kellotti Saku Mansikkamäki. Eelis Viemerö hävisi 2,6 sekuntia ja sarjajohtaja Joosep Pärn oli aika- ajon kolmanneksi nopein. Hän jäi Mansikkamäestä 3,5 sekuntia.

Puomi kaatui ja kärkeen ampui Joosep Pärn. Häntä seurasivat Eelis Viemerö ja Saku Mansikkamäki. Kun ensimmäinen kokonainen kierros täyttyi, oli Mansikkamäki noussut kärkeen ja Pärn ajoi kakkosena. Seuraavina olivat Eelis Viemerö, Santeri Oinonen ja Eemil Pesonen.

Mansikkamäen vauhti oli omaa luokkaansa, sillä kun kolme kierrosta oli ajettu, johti Mansikkamäki jo 15 sekunnin turvin ennen Pärniä, josta Viemerö oli puolestaan kahden sekunnin päässä. Eemil Pesonen jatkoi neljäntenä ja viitospaikalla ajoi Aaro Menna.

Kuudennella kierroksella Mansikkamäki jatkoi selkeästi kärjessä. Viemerö nousi aivan Pärnin tuntumaan, mutta ei päässyt ohitusyritykseen. Aaro Menna oli noussut neljänneksi ja viidentenä oli Jere Padinki.

Mansikkamäki ei lähtenyt hidastelemaan, vaan kasvatti tasaisesti johtoaan ja ajoi ylivoimaiseen voittoon. Viimeisellä kierroksella Viemerö teki vielä kaikkensa ja käväisi jo kerran Pärnin rinnallakin, mutta mikään ei auttanut. Pärn otti kakkossijan ja Viemerö oli erän kolmas. Neljäntenä ruutulipulla oli Aaro Menna ja viidenneksi nousi lopulta Matias Miettinen.

f