
Savaste mahtavan taistelun jälkeen toiseksi
EMX125-luokan toinen erä saatiin juuri päätökseen Lommelin raskaalla hiekkaradalla. Eilen neljänneksi ajanut Kim Savaste ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla startissa ja kaiken lisäksi kaatui vielä ensimmäisellä kierroksella. Savaste oli aivan letkan häntäpäässä, kun pääsi viimein jatkamaan matkaansa.
Raskaalla radalla Savaste näytti kuitenkin taitonsa ja nousi kovaa vauhtia kohti kärkitaistelua. Kun kolme kierrosta kilpailua oli jäljellä, oli Savaste viidentenä. Kolmen viimeisen kierroksen aikana nähtiinkin uskomattoman hieno taistelu neljän kuljettajan kesken kahdesta viimeisestä palkintokorokesijasta.
Savasteen kanssa tuossa taistelussa oli mukana hänen tiimikaverinsa Brian Strubhart Moreau, Hollannin Roan Van De Moosdijk ja hänen maanmiehensä Raivo Dankers. Savaste osoitti kuntonsa olevan rautaa ja nousi lopulta viimeisellä kierroksella edellä olevan joukon ohi toiseksi. Tämän päivän toinen sija toi Savasteelle myös viikonlopun kokonaiskilpailusta toisen sijan, joka on samalla hänen kauden paras sijoituksensa. EM-pisteissä Savaste on nyt sijalla 8.
- Olen harjoitellut Suomessa paljon hiekalla ja halusin ajaa täällä podiumille. Tämän sijoituksen olisi pitänyt tulla jo aiemmin kaudella, mutta talven loukkaantumiset ovat haitanneet vielä alkukautta, Savaste kertoi erän jälkeisessä TV-haastattelussa.
Erän voittoon ajoi Belgian Jago Geerts, joka varmisti samalla luokan Euroopan mestaruuden. Savasteen tiimikaveri Strubhart Moreau oli erän kolmas.
Myös Kytönen onnistui
Eilisen tavoin luokan toinen suomalainen Roni Kytönen onnistui startissa aiempia kilpailuja paremmin. Kytönen ajoi tasaisen kilpailun ja tuli maaliin sijalla 15. Näin ollen myös Kytönen ajoi kauden parhaan kilpailunsa tänä viikonloppuna, keräten pisteitä yhteensä 13.
Luokan kauden viimeinen EM-kilpailu ajetaan ensi viikonloppuna Sveitsissä.
Xracing