Riihimäen SM-enduron tietopaketti

SM Aamuposti Enduro ajetaan enduron MM-sarjan formaattia mukaillen, tämä tarkoittaa kilpailijoiden näkökulmasta seuraavaa:

- Lauantaina katsastus alkaen kello 8.00, startti alkaen kello 10. Sunnuntaina startti alkaen kello 9.

- Lauantain kilpailupäivän jälkeen huoltoaikaa on 15 minuuttia, jonka jälkeen pyörät viedään yöksi suljettuun, vartioituun varikkoon. Maali on ennakkovapaa, eli maali AT:lle saa tulla omaa aikaa aikaisemminkin.

- Mikäli lauantaina tulee keskeytys, pyörä on katsastettava sunnuntain kilpailupäivää varten tunnin kuluessa omasta ihanneajasta.

Suljettuun varikkoon kuljettajat pääsevät aamulla viisi minuuttia ennen starttiaikaansa.

Kovatasoinen kilpailu

Kilpailijoita on viikonloppuna mukana yhteensä 110, joista 50 ajaa A-luokassa. 125-luutioisten SM-sarjan johdossa kilpailuun starttaa Riku Nikander, joka jakaa pistejohdon Markus Michelssonin kanssa. Kolmantena sarjassa on kotikilpailuunsa starttaava Mika Kaseva, joka varmasti lähtee ajamaan molempien päivien voitosta. Espanjan ja Portugalin MM-kilpailut ajanut Paavo Honkanen lähteen kilpailuun sarjan neljänneltä sijalta. Honkasen vauhtiin saattaa viikonloppuna vaikuttaa Espanjassa sattunut ranne.

Lauri Pohjonen starttaa 250-kuutoisten nelitahtisten SM-sarjan johtajana Riihimäelle. Toisena sarjassa on Roni Nikander ja kolmantena Miko Mellin. Ennakkoon voitosta tulevat kovimmin taistelemaan Pohjonen ja Nikander, mutta kuitenkin kaikkein suurimpana suosikkina kilpailuun lähtee MM-sarjan kuljettaja Eero Remes. Edellä mainittujen lisäksi myös Valtteri Salosella on sanansa sanottavan kärkisijoista taistellessa.

Avoimessa luokassa Oskari Kantonen lähtee puolustamaan pistejohtoaan Riihimäelle. Puolestaan sarjan kakkosena olevaa Janne Suomista ei Riihimäellä nähdä. Kolmantena sarjassa oleva Jari Mattila lähtee varmasti ajamaan Kantosen pistejohtoa kiinni ja mielenkiintoista onkin nähdä, kumman vauhti on kesäkelillä tällä hetkellä parempaa. Kaksikko saa MM-sarjasta kovan haastajan, kun ajamiaan kotimaan kisoja viime vuosina hallinnut Marko Tarkkala ajaa myös kotikilpailunsa. Lisäksi Heinolan MM-enduroon valmistautuva Toni Eriksson lähtee haastamaan enduromiehiä Riihimäen maastoihin.

Lähtöluettelo:
http://fin-enduro.com/rimpkk/ilmolist.php?kilpaid=541

Reittikuvaus:
MK1 / AGA

Alku kovapohjaista kesantopeltoa josta siirrytään nopeille tiepohjille joiden jälkeen siirrytään vanhan asfalttiaseman kentälle jossa nopeaa pyöritystä sekä muutama helppo tukin ylitys. Lopussa 2 nopeaa peltoa jotka lanattu ja tehty jouheiksi. Pituus 7,5km.

MK2 / KARHI

Alkuun motocross- rataa josta siirrytään nopealle metsäosuudelle. Loppuosa hidastempoista metsäpolkua. Pituus 4,3km.

MK3 / RIUTTA

Yleisö maastokoe. Erittäin hyvin seurattavissa oleva MK joka sisältää suuria korkeuseroja omaavia laskettelurinteitä, luonnon muokkaamia mäkiä ja vauhdikkaita lenkkipolkuja. Pituus 5KM.

Maastokokeiden aikataulut:
http://files.kotisivukone.com/smlenduro.palvelee.fi/joukkue4244/aikatau…

Katsojapysäköinti ja parhaat katselupaikat:

Riutan ulkoilualueella sijaitseva erikoiskoe on tehty nimenomaan katsojia ajatellen, sieltä löytyvät parhaimmat katselupaikat, kuulutus- ja tulospalvelu. Riutan erikoiskokeella yleisöpysäköinti tanssilavan parkkipaikalle.

Karhin erikoiskokeella yleisöpysäköinti motocrossradalle johtavan tien varteen.

AGA:n erikoiskokeella pysäköinti Lasiliirille johtavan tien varteen. Huom! 54 tien varrelle pysäköinti ehdottomasti kielletty!
Pysäköintipaikoille opasteet, kaikilta maastokokeilta mahdollisuus ostaa käsiohjelma, sekä virvokkeita.
Maastokokeille vapaa pääsy!

Jani Hovi / Xracing
Lähde: smlenduro.fi