Raumalaisten cross countryssa taistellaan myös kerhojoukkuemenestyksestä

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Rauman Seudun Moottorikerhon isännöimässä cross countryn SM-kauden päätöksessä kilpaillaan myös kerhojoukkueiden paremmuudesta lokakuussa.

Rauman Seudun Moottorikerho (RaSMK) toimii SM -cross countryn kahden viimeisen osakilpailun isäntänä viikonloppuna 10.-11. lokakuuta. Sekä lauantaina että sunnuntaina ajetaan omat kilpailunsa kaikissa luokissa. Näin ollen niin SM- kuin Suomen Cup -pisteitä jaetaan molempina päivänä, ja vastaavasti kilpaillaan kansallisissa luokissa.

Lajin uutuutena RaSMK:n viikonlopun sunnuntaissa mitellään kerhojoukkueiden paremmuudesta. Kyseessä on kansallinen kilpailu, ei arvokilpailu, jolla kuitenkin pyritään ennakoimaan tulevaa. Kenties jo ensi vuonna järjestetään kerhojoukkueiden SM-kilpailu enduron ja motocrossin tapaan.

Kerhojoukkueen muodostavat kolme samaa seuraa edustavaa, päälähdön luokkien kuljettajaa, jotka ajavat sunnuntain viimeisessä kahden tunnin kilpailussa. Luokat ovat A, V40, V50, U20, B ja naiset. Joukkueessa saa olla korkeintaan yksi A-luokan kuljettaja. Tulos lasketaan ensisijaisesti ajettujen kierrosten mukaan, tasakierroksilla yhteenlaskettu aika ratkaisee.

Kerhojoukkueen ilmoittautumismaksu on 50 euroa, mikä tulee normaalin, kuljettajakohtaisen ilmoittautumismaksun lisäksi. Kerhojoukkuekilpailuun ilmoittautuminen suoritetaan erikseen ilmoittautumisajan puitteissa sähköpostiosoitteeseen:
teijon.posti@hotmail.com

Naiskuljettajille erityishuomio siinä, että naisten luokka ajaa lauantaina normaaliin tapaan yhden tunnin mittaisen Suomen Cup -osakilpailun aamulla kello 9, mutta sunnuntaina kahden tunnin osakilpailun viimeisessä lähdössä kello 14.

Kilpailun ilmoittautuminen on avoinna Suomen Moottoriliiton Motti-palvelussa:
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents

Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 4. lokakuuta kello 23:59.

Huom! Molempien päivien kilpailuihin käy sama kertalisenssi.

Evakkokilpailu

RaSMK:n kilpailu on perinteisesti järjestetty Säkylän varuskunta-alueella. Tänä vuonna siellä ei kuitenkaan koronaviruspandemian seurauksena kilpailla. Uusi ajopaikka löytyy läheltä, Karhuenduro ry:n hallinnoimalta enduropolulta ja sen ympäristöstä Kokemäeltä (Järilänvuori, Voitoistentie 234, 32810 Kokemäki).

Kilpailureitti on yli kymmenen kilometriä pitkä ja vastaa maa-ainekseltaan Säkylää, eli on hiekkapohjainen. Reitti on leveä, ja sisältää enemmän ylä- ja alamäkiä kuin Säkylän vastaava.

Kuljettajat voivat leiriytyä kilpailualueella. Lisäksi esimerkiksi vain parin kilometrin päästä, Harjavallasta, löytyy Hotelli Hiitteenharju, josta jokainen voi halutessaan varata itselleen majoituksen.

Aikataulu

Lauantai 10. lokakuuta
Lähtö 1 klo 9: Naiset, Nuoret, V60, Classic. Ajoaika 1 h.
Lähtö 2 klo 11: C, Kuntoluokka. Ajoaika 2 h.
Lähtö 3 klo 14: A, B, U20, V40, V50. Ajoaika 2 h.

Sunnuntai 11. lokakuuta
Lähtö 1 klo 9: Nuoret, V60, Classic. Ajoaika 1 h.
Lähtö 2 klo 11: C, Kuntoluokka. Ajoaika 2 h.
Lähtö 3 klo 14: A, B, U20, V40, V50, Naiset. Ajoaika 2 h. Kerhokilpailu