Rannikko mukana Herningin supercrossissa

Rene Rannikon lentoa marraskuun Tampere Supercrossissa.
Kuva
Antti Peltola
Rene Rannikko lähtee hakemaan menestystä viikonloppuna Tanskasta.

Perinteinen Herningin supercross kaasutellaan perjantaina ja lauantaina Tanskassa. Tällä kertaa kilpailussa nähdään myös suomalaisväriä, kun Rene Rannikko starttaa kisaan mukaan. Rannikko sai kutsun kilpailuun, kun Kaduuz Racing Motocross Team -haki riveihinsä Suzuki-kuljettajaa.

- Minua kysyttiin jo muutamia vuosia sitten kisaan, mutta silloin en ehtinyt mukaan. Nyt promoottori soitti minulle muutama viikko sitten ja sanoi, että Suzuki-tiimissä saattaisi olla paikka avoinna. Hän oli nähnyt minun harjoitusvideoita Turun luolasta ja päivityksiä Tampere Supercrossista, joiden tiimoilta hän otti nyt yhteyttä. Saimmekin asiat sovittua nopeasti tiimin kanssa ja matkustin tänne, Rannikko kertoi.

Kuljettajilla on ollut mahdollisuus harjoitella radalla keskiviikkona ja torstaina, ja myös Rannikko on ollut molempina päivinä radalla. Rata on myös päässyt yllättämään Rannikon, sekä myös muut kuljettajat.

- Normaalisti täällä on ollut aina melkoisen kovapintainen rata, mutta nyt tilanne on toinen. Järjestäjillä on ollut jotain ongelmia ratamateriaalin kanssa ja se on nyt melkoisen pehmeää. Treeneissä radalle on tullut todella syviä spooreja ja pahimmillaan pyörä on meinannut jopa jäädä kiinni niihin. Mutta järjestäjät tekevät koko ajan työtä sen eteen, että ratamateriaali saataisiin kuivemmaksi ja varmasti viikonloppuna on hyvät kilpailut, Rannikko jatkoi.

Kilpailun suurimmat suosikit tulevat tällä kertaa Ranskasta. Thomas Ramette, Adrien Malaval, Julien Lebeau ja Charles Lefrancois ovat ennakkoon yksi suurimpia ranskalaisia suosikkeja. Lisäksi Tampere Supercrossissakin mukana ollut Espanjan Jorge Zaragoza on ehdottomasti kilpailun kärkikuljettajia. Niin ikään Tampereella mukana ollut Mathias Jörgensen mielii varmasti kärkeen ja hän on luultavasti kotiyleisön suurin suosikki. Kilpailussa on mukana myös Tampere Supercrossista tuttu norjalaiskaksikko Runar Sundmann ja Marcus Christensen.

Alla Rannikon reissublogin ensimmäinen video.

Täydellinen lähtöluettelo:

  • 6. Thomas Ramette – Frankrig – Suzuki – RGS Suzuki Schneider Racing
  • 7. Mads Rasmussen – Danmark – Yamaha – MX-Life
  • 9. Rene Rannikko – Finland – Suzuki – Kaduuz Racing Suzuki
  • 11. Calvin Fonvielle – Frankrig – KTM – Easy Racing
  • 18. Marcus Rene Petersen – Danmark – Yamaha – Fastlane MX Racing Team
  • 21. Mathias Jørgensen – Danmark – Yamaha – YSR Yamaha Filten Racing
  • 22. Runar Sudmann – Norge – Stark VARG – Westcoastmx Tørring Racing Team
  • 31. Adrien Malaval – Frankrig – Yamaha – Wozniak MX Racing Team
  • 47. Rasmus Daugaard – Danmark – Yamaha – MMG MC & ATV Racing Team
  • 54. Martin Bak – Danmark – Suzuki – RGS Suzuki Schneider Racing
  • 57. Caspar Ankjær – Danmark – Yamaha – YSR Yamaha Filten Racing
  • 87. Kim Sørensen – Danmark – Yamaha – Team Rhino Racing
  • 98. Marcus Christensen – Norge – Husqvarna – Team Cross Centeret Snellingen
  • 99. Jorge Zaragoza – Spanien – Stark VARG – Stark Future Racing
  • 100. Magne Klingsheim – Norge – KTM – AMX Racing Team
  • 124. Mathias Tang – Danmark – Fantic – Kaduuz Racing Fantic
  • 155. Troy Verburgh – Belgien – Gasgas – FMX4EVER
  • 199. Henning Farstad – Norge – Honda – Team BAMF
  • 221. Kevin Ballanger – Frankrig – Yamaha – YSR Yamaha Filten Racing
  • 222. Mickaël Lamarque – Frankrig – Fantic JJ Motorcykler Fantic Racing
  • 225. Charles Lefranꞔois – Frankrig – Honda – Westcoastmx Tørring Racing Team
  • 259. Julien Lebeau – Frankrig – Yamaha – Wozniak MX Racing Team
  • 260. Nico Koch – Tyskland – Gasgas – Easy Racing
  • 311. Heikki Geens – Belgien – Husqvarna – MX-Life
  • 384. Lorenzo Camporese – Italien – Suzuki – RGS Suzuki Schneider Racing
  • 412. Frederik Goul Jensen – Danmark – TM – Jegstrup Cross
  • 430. Sam Korneliussen – Danmark – Fantic – FOG Crosscenter
  • 444. Kenneth Kaalund – Danmark – Yamaha – Yamaha Skandinavien / KK Academy
  • 464. Andrѐ Högberg – Sverige – Yamaha – Wozniak MX Racing Team
  • 572. Rasmus Pedersen – Danmark – Yamaha – YSR Yamaha Filten Racing
  • 620. Tobias Caprani – Danmark – Fantic – JJ Motorcykler Fantic Racing
  • 667. Anton Nordström Graff – Sverige – Kawasaki – Nilssons Motor
  • 716. Martin Holm – Sverige – KTM – AMX Racing Team
  • 724. Nikolej Vels – Danmark – KTM – OC Racing
  • 952. Ludovic Macler – Frankrig – Honda – JØ Honda Racing
  • 965. Hugo Manzato – Frankrig – Husqvarna – AMX Racing Team