Racingbike KTM -kuljettaja menestyivät Vantaalla
Vuoden viimeisen neljänneksen lähestyessä vääjäämättä, saatiin myös enduron SM-sarja pakettiin viime viikonloppuna Vantaalla. Seepsula SM Enduron tiimoilta kilpailtiin Lavangon ja Hanskallion ympäristössä sekä lauantaina että sunnuntaina. Kyseessä ei kuitenkaan ollut kaksipäiväinen kilpailu, vaan molempina päivinä ajettiin oma SM-osakilpailu.
Team Racingbike KTM oli näkyvästi mukana molempina päivinä. Tiimin ehdottomasti parhaasta tuloksesta vastasi A3-luokassa ajanut Aleksi Jukola, joka kuittasi nimiinsä sekä molempien päivien luokkavoiton, että koko E3-luokan Suomen Mestaruuden. Suuret onnittelut Aleksille! Mies itse kommentoi Hansiksen maastokokeen tuottaneen sunnuntain kahdella viimeisellä kierroksella hieman haasteita, mutta vahvan alun tuoman kaulan turvin Jukola selvisi voittajana maaliin. Aleksin mukaan kolmen SM-hopean jälkeen Mestaruus maistuu todella hyvältä!
Hienosti ajoi myös niin ikään A3-luokassa kilpaillut Toni Eriksson, joka oli sekä lauantaina että sunnuntaina luokkansa toinen. Näillä sijoituksilla Toni kuittasi nimiinsä E3-luokan SM-sarjan toisen tilan, jääden lopulta vain 25 pistettä voiton napanneesta Aleksi Jukolasta.
Sanna Kärkkäinen ajoi lauantaina B1-luokassa toiseksi. Alkuperäisenä tavoitteena oli luokkavoitto, ja Sanna johtikin alkuun kilpailua, mutta kuluneen viikon sairastelut verottivat parasta iskua, ja nainen joutui lopulta antautumaan kilpakumppaneiden vauhdista kahdella viimeisellä pätkällä sijoittuen silti toiseksi. Syyskuun puolivälissä Euroopan Mestaruuden voittaneen Kärkkäisen ensi kauden tavoite on selkeä; hakea A-luokkaan tarvittavat nousupisteet. Palkintokorokkeella juhlittiin myös C2-luokassa, missä Teppo Kauppinen ajoi hienosti sekä oman luokkansa, että koko C-luokan voittoon. Myös Mika Lindfors ajoi kotikilpailussaan hyvin ollen C2-luokan kolmas.
Sunnuntaina Karri Tikkanen kuittasi nimiinsä V50-luokan voiton, ja Tero Koskinen oli V40-luokan lähdössä toinen.
Alustavan kalenterin mukaan vuoden 2019 enduron SM-sarja aloitetaan tammikuun puolenvälin jälkeen Tohmajärvellä. Näin ollen nyt edessä on n. 3,5 kk pituinen lepo- ja treenijakso, jonka kaikki tiimin kuljettajat ovat epäilemättä ansainneet.
Racingbike KTM tiedotus