Pourcel haluaa palata Amerikan radoille
Pourcel on eittämättä yksi maailman nopeimmista ja teknisesti lahjakkaimmista kuljettajista tällä hetkellä. 26 –vuotias Porcel palasi parrasvaloihin viime kesänä ajamalla Amerikan MX-sarjan 250 –kuutioisten luokassa Valli Yamahan tiimissä. Pari viikkoa sitten hänet nähtiin Lillen supercrossissa Bud Racing –tiimin Kawasakin ohjaimissa. Mitä Pourcelin tulevaisuuteen kuuluu? Me keskustelimme ranskalaisen kanssa asiasta.
Palasit radoille tänä kesänä. Olit kilpailukykyinen ja nopea Yamahalla. Kuinka tärkeää sie oli päästä ajamaan 250 –kuutioisten sarjaa jatkon kannalta?
- Olen voittanut urani aikana paljon Euroopassa ja myös Amerikassa. Olisin voinut voittaa vieläkin enemmän, mutta en niin tehnyt. Mutta se on silti paljon enemmän, kuin monet tämän hetken muut kuljettajat ovat voittaneet. Oli oma päätökseni palata radoille ja olin siellä nauttiakseni ajamisesta. Tein sen mielelläni ja saavutin pari hyvää sijoitusta. Minusta kausi ei ollut hyvä, mutta ulkopuolisten silmissä se oli kohtuullinen. En tuntenut oloani pyörän päällä hyväksi koko kauden aikana, vaikka Yamaha yritti tehdä kaikkensa asian eteen. Tekniikkani on erilainen ja tarvitsin jotain muuta.
Ajoit Lillessa Kawasakilla ja se toi varmastikin itseluottamusta sie takaisin, sillä olet ajanut vuosia kyseisellä merkillä..
- Kyllä. Joka kerta kun ajan Kawasakilla, se tuntuu helpolta mie. Testasin pyörää kahden viikon ajan ennen kilpailua, emmekä saaneet aivan kaikkea vielä säätöihin. Startit ovat mie tärkeitä ja minun täytyy pystyä ottamaan hyviä lähtöjä, jotta voin ajaa kärjessä omaa sulavaa ajoani.
Käytit pyörässäsi Öhlinsin jousitusta?
- Mielestäni Öhlins on hyvä. Heillä ei ole ehkä paljoa kokemusta supercrossista, mutta se saattaa muuttua tulevaisuudessa, jos he pääsevät työskentelemään Chad Reedin kanssa. Hän tietää kaiken ja jos hän valitsee jousituksen, sen täytyy olla hyvä. Ainakin ulkoradoilla Öhlinsin jousitus on hyvä, sen tiedän.
Tiedän, ettet murehdi paljoa siitä mitä ihmiset ajattelevat sinusta. Mutta siitä huolimatta sinun täytyy olla tyytyväinen, että pystyit todistamaan viime kesänä kriitikkojen olevan väärässä, kun he sanoivat sinun olevan eilisen kuljettajia..
- Joka vuosi puheet ovat samoja: sinun aikasi on ohi. Enkä ole ainoa jolle sanotaan niin. On tietysti aina hauska osoittaa heidän puheet vääriksi, mutta kuten sanoin, en pärjännyt omasta mielestäni niin hyvin. Mia oli kyllä hyvin vauhtia, mutta kun rata meni huonoon kuntoon, pyörä käyttäytyi liian levottomasti mie. En ottanut riskejä, koska minusta niiden ottaminen ei kannattanut. Voitin kuitenkin jälleen, mutta en ollut tyytyväinen. En pärjännyt toisissa erissä. Ajo ei sujunut, vaikka olin valmiimpi kuin vuonna 2009. Minun oli pakko antaa kärkikuljettajien mennä ja se ei ollut hauskaa. Tiedän oman vauhtini ja näytin sen aika-ajoissa. Olen nyt 26 –vuotias ja minun täytyy löytää itselleni pyörä, joka sopii mie. En mene takaisin sarjaan enää ja aja jälleen viidenneksi, haluan enemmän. En palannut rahan takia. Ajaminen on hauskaa mie ja jos olen kärjessä, saan myös hyvin rahaa siitä. Olen jo voittanut ja tehnyt hyvin rahaa, joten se ei ole enää homman pointti.
Mitkä ovat suunnitelmasi ensi vuodelle?
- Kävin neuvotteluja Kawasakin kanssa ja halusin ajaa 450 –luokassa, mutta he valitsivat Wil Hahnin. Minun oli vaikea hyväksyä tuota päätöstä, mutta he tekivät sen ja kerroin ymmärtäväni asian ja jatkavani matkaa eteenpäin. Mie on nyt tärkeää löytää pyörä josta pidän ja ajaa sillä. Jos löydän pyörän millä koen voivani voittaa, teen kaikkeni sen eteen. Jos joku loukkaantuu ja sen seurauksena joku tiimi tarvitsee tuuraavan kuljettajan supercross-sarjaan, en ole varma että pääsisin sitä kautta haluamaani tiimiin. Minusta ei ole mitään järkeä ajaa sijoituksista vain kymmenen parhaan joukossa. Joten tällä hetkellä en ole ajamassa supercross-sarjaa. Jos en aja sitä sarjaa, teen luultavasti samoin kuin tänäkin vuonna, mutta paremmalla menestyksellä. En halua taistella pyörää vastaan. Haluan pitää hauskaa.
Olet ajanut MM-sarjassa ja Amerikan sarjoissa. Sia on varmasti mielipide siitä, miten Villopoto tulee pärjäämään ensi kaudella?
- Hänellä on yhden vuoden sopimus, kuten mia vuonna 2012, joten mia on kokemusta siitä. Siitä ei tule helppoa, sillä kuljettajat ovat todella nopeita. Viiden kärki Paulin, Desalle, Cairoli ja muutama muu kuljettaja.. He ajavat todella hyvin ja tuntevat radat. Kenenkään ei ole helppo voittaa Cairolia, joka on aivan uskomaton. Kahdeksan mestaruuden jälkeen en usko hänen antavan Villopoton voittaa. Olen ajanut Cairolin kanssa kilpaa ja hänellä on uskomattoman paljon itseluottamusta ja se tekee hänestä voittavan kuljettajan.
Adam Wheeler / www.ontrackoffroad.com