Pohjola: ”Koko ajan tuntuu paremmalta”

- Solisluu on ihan hyvän tuntuinen, se ei ole enää mitenkään kipeä, mutta lapaluussa on pientä sellaista tunnetta, että ehkä varon sitä vähän liikaa, mutta koko ajan se siitä paranee.

Oletko päässyt paljon treenaamaan?

- Viime viikonloppuna olin Italiassa ja pääsin ajamaan pari päivää. Ajoin siinä yhden kisankin, niin olen kyllä saanut ajoa alle. Eilen ajoin jonkun verran myös täällä testiradalla. Kerta kerralta tuntuu paremmalta.

Kaikki tuntuisi siis olevan kunnossa.

- Suurin piirtein. Hiukan on sellaista virhettä ajoasennossa aivan automaattisesti, vaikka itse en sitä huomaakaan., mutta ei sillä suurta vaikutusta pitäisi olla. Toivottavasti se ei ainakaan kellossa näy.

Tulit juuri pätkiä katsomasta, miltä ne vaikuttavat?

- Ihan hyviltä. Sellaista savipeltoa ja vähän juuria endurotestillä. Ei mitään hirmuvaikeaa nyt, mutta jos sataa, niin sitten on tosi haastavaa. Eilen kun käveltiin sateella, niin se menee aivan sellaiseksi velliksi ja on todella liukasta.

Onko joku testi muita vaikeampi.

- En usko. Extreme nyt on vähän haastavampi, mutta ei sekään extremeksi mikään hirmuvaikea ole, jos ei sada. Mutta jos sataa niin on siellä ainakin aika hurja alamäki. Kaikista pätkistä kuitenkin tykkäsin.

Miltä tämän päivän supertesti vaikuttaa?

- Sekin on aika helpon oloinen. Ei siellä mitään älyttömän vaikeita esteitä ole, mutta tietysti jos virheitä tulee, niin kyllä siellä aikaa saa kulumaan. Mitään tosi vaikeaa siellä ei kuitenkaan ole. Tukinylityksiä ja pienet ylä- ja alamäet.

Kari Salminen