Pistekärki sivuun MM-sarjasta

Billy Bolt joutuu jättämään MM-sarjan kesken rannevamman vuoksi.
Kuva
Future7media
Billy Bolt voitti viime vuonna hard enduron maailmanmestaruuden ja hän johtaa tämänkin vuoden MM-sarjaa, mutta miehen mestaruushaaveet ovat tältä vuodelta menneet.

Hard enduron MM-sarjaa kahden pisteen turvin johtava Billy Bolt kertoi tänään Enduro21.com -verkkosivun haastattelussa, että suuntaa ranneleikkaukseen ja MM-sarja on hänen osaltaan ohi. Bolt on taistellut koko tämän kauden ajan rannevamman kanssa, jonka hän sai juuri ennen SuperEnduron MM-sarjan päätöskilpailua. Tuolloin Boltin ranteesta repesi nivelside. Britti ei kuitenkaan mennyt lääkärin luo heti, vaan ajoi sarjan päätöskilpailun ja voitti mestaruuden. Sen jälkeen hän matkusti kotimaahansa ajamaan hard endurokilpailua ja vasta kun ei pystynyt pitämään tangosta kunnolla kiinni tuolloin, meni hän lääkärille. Boltilla diagnosoitiin revennyt nivelside ja samalla myös kaksi hänen ranteensa luuta olivat erkaantuneet toisistaan, nivelsidevamman vuoksi.

- Luut olivat 3 mm erillään toisistaan ja lääkärit sanoivat, että se juuri sillä rajalla, että ranne pitäisi leikata, Bolt kertoi Enduro21-com -verkkosivun haastattelussa.

Bolt päätti kuitenkin yrittää ajaa ja lähti mukaan hard enduron MM-sarjan avaukseen. Avauskilpailun jälkeen oli edessä kuuden viikon tauko, jonka Bolt viettikin leväten. Ennen kauden toista MM-kilpailua Serbiassa, lääkärit olivat tyytyväisiä ranteen paranemiseen ja antoivat ajoluvan. Serbiassa Bolt tuskaili ajokuntonsa kanssa, sillä hän ei ollut pystynyt harjoittelemaan koko keväänä ja lisäksi ranne kipeytyi nopeasti uudelleen.

bolt

Serbian kilpailun jälkeen Bolt suuntasi Red Bullin Athlete Performance Centre -kuntoutuskeskukseen, jossa lääkärit totesivat, että ranteessa oli yhä edelleen nivelside vika, eikä he olleet yhtä mieltä Boltin ajamisesta. Kaikesta huolimatta Bolt jatkoi ajamista ja ajoi hard enduron MM-sarjan lisäksi myös enduron MM-osakilpailun Italiassa, vaikka ei pystynyt kunnolla pitämään tangosta kiinni. Lopulta viime viikonlopun Abestonen osakilpailun jälkeen Bolt totesi, että nyt on pakko luovuttaa ja suunnata ranneleikkaukseen.

- Vasta leikkauksessa selviää, mitä ranteelle joutuu tekemään. Jos pääsen vähällä, pääsen ajamaan kahden kuukauden kuluttua. Mutta luultavasti joudun olemaan kolme kuukautta ajamatta. Ehkä pääsen takaisin kilpailuihin lokakuussa, jolloin ajetaan MM-sarjan viimeinen kilpailu, mutta en ota siitä mitään paineita. Tavoite on olla valmiina SuperEnduron MM-sarjan alkaessa, Bolt kertoi haastattelussa.