Pihlaja, Rinne, Forsell ja Ollila tuttuja voittajia SM-snowcrossissa Nivalassa

Teksti
Aki Pihlaja johtaa selvällä erolla Pro-luokan SM-sarjaa.
Kuva
Jussi Kirmanen
Aki Pihlajalle ja Topi Rinteelle voittivat luokkansa Nivalassa molempina kisapäivinä. Naisissa ykköstilan nappasi Saga Forsell ja junioreissa Niklas Ollila sunnuntaina.

Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden Aki Pesonen voitti Pro-luokassa SM-sarjajohtajan, Lapin Moottorikelkkailijoiden (LaMK) Aki Pihlajan kummassakin alkuerässä sunnuntaina, mutta finaalierässä roolit vaihtuivat. Jo lauantain osakilpailun vienyt ja kätensä kipeytymistä valitellut Pihlaja otti sunnuntain osakilpailun finaalin kärkipaikan haltuunsa heti startissa ja paineli keulilla ruutulipulle saakka. Pesonen jäi kakkospaikalla kolmisen sekuntia. Polar Cross Moottorikerhon Aleksi Juntunen oli kolmossijalla jo reilun puolen minuutin päässä.

- Käsi tuntui, mutta kun oli lääkitys kohdallaan, pystyi ajamaan. Kyllä se käsi notkistui, kun ajeli. Adrenaliini oli myös hyvä kipulääke. Finaalin voitto maistuu aina, mutta rata oli raju, lauantaita rajumpi. Ei ollut oikein sellaista jakoa (hypyissä) mitenkään. Meni vähän vastapattiin ”mäiskäämiseksi”. Niin se meni varmaan muillakin. Ykkösenä maaliin, se on tärkeintä. Ja tietenkin pysyin kelkan kyydissä, mikä auttoi paljon, Pihlaja sanaili tyytyväisenä.

Vuokatti Racingin Aleksi Rehu sijoittui finaalissa neljänneksi ja Päijät-Hämeen Moottorikelkkailijoiden Roy Ylä-Onnenvuori viidenneksi. Pitkään kolmantena ajanut itävaltalainen Elias Bacher jäi loppupuolen kaatumisensa seurauksena seitsemänneksi, kun myös LaMK:n Myrsky Rissanen ehti hänen edelleen.

Pihlaja johtaa SM-sarjaa viiden osakilpailun jälkeen. Pesonen on toisena ja Bacher kolmantena. Juntunen löytyy nelospaikalta ennen Rehua.

Pro Litessä jatkui koko kauden kestänyt Topi Rinteen hallinta. Hän oli ykkönen alkuerissään ja johti finaalia lähdöstä alkaen vieden ykköstilan aiempien SM-osakilpailujen tapaan. Norjan Thor David Rasmus nousi finaalissa toiseksi. LaMK:n Onni Niskala oli kolmas ennen Kuopion Moottorikerhon Luka Tukiaista ja LaMK:n Jyri Pernua.

- Tosi hyvä fiilis jäi koko viikonlopusta. Ja tuosta (sunnuntain) finaalista, kun piti oikeasti ajaa. Oli mukava ajaa, kun ei tarvinnut löysäillä turhaan, vaan piti koko ajan pitää ”sinkki tiukalla”. Eivät voitot ikinä ole helppoja. Ei niihin turhaan tehdä töitä kesällä, Rinne muistutti.

Topi Rinteen Hugo-veli piti kakkospaikkaa finaalin puoliväliin saakka, mutta putosi kaatumisensa jäljiltä kymmenenneksi.

Topi Rinne johtaa SM-sarjaa maksimipistein, kun takana on viisi osakilpailua. Rasmus vankisti asemaansa sarjakakkosena. Nykarleby Motorsports Klubbin Emil Herten jäi sunnuntain finaalissa kuudenneksi, mutta on sarjassa kolmantena, pisteen edellä Pernua. Viidenneltä paikalta löytyy Niskala.

Forsell virheestä huolimatta voittoon

Saga Forsell voitti lauantaina harrasteluokan kansallisen finaalilähdön, ja oli sunnuntaina ykkönen naisten kolmannessa SM-osakilpailussa. Sarjan kärkipaikalla Nivalaan saapunut Tuupovaaran Moottorikerhon (TuupoMK) edustaja otti sunnuntain finaalin kärkipaikan heti startissa. Forsell putosi kertaalleen kelkkansa kyydistä erän loppupuolella, jolloin Lapin Moottorikelkkailijoiden (LaMK) Venla Kauvosaari ehti nousta kärkeen. Forsell otti kuitenkin ykköstilan lähes välittömästi takaisin itselleen ajaen myös voittoon.

- Kaaduin, mutta se ei vissiin haitannut. Täytyy muistaa levätä välillä. Se on urheilussa iso juttu, Forsell naureskeli.

Naisten finaalin kakkospaikan vei Kauvosaari. Kolmas oli TuupoMK:n Mila Nevalainen ja neljäs lähtömutkassa kaatunut, Marjanpoimijoiden Emma Laamanen. Viidenneksi sijoittui LaMK:n Viivi Autio.

Forsell vahvisti SM-sarjajohtoaan Laamaseen nähden. Kauvosaari hengittää Laamasen niskaan kolmospaikalla. Nevalainen on neljäntenä ja Porvoon Moottorikerhon Victoria Laine viidentenä.

14-16-vuotiaiden junioreiden kolmas SM-osakilpailupäivä kulki Niklas Ollilan tahdissa. Enontekiön Moottorikerhon kuljettaja voitti aiempien osakilpailujen tapaan ja johtaa sarjaa maksimipistein.

- Tosi hyvä fiilis jäi päivästä. Hyvä kelkka auttoi voittamaan, Ollila kiitteli.

Junior 14-16 -vuotiaiden finaalin toinen oli LaMK:n Valtteri Kotala ja kolmas Oulun Seudun Moottorikelkkailijoiden Niklas Isokääntä. Nelospaikan vei Rovaniemen Moottorikerhon Samu Tähtisaari ja viides oli LaMK:n Niklas Pokka.

Kansallisen Sport-luokan finaalin voitti Keski-Suomen Moottorikerhon Anton Salmela. Toinen oli Wintage Weikkojen Urmas Uutela ja kolmas Eetu Mutikainen. Kuusamon Moottorikelkkailijoiden Joel Nissilä ajoi neljänneksi ja Joutsan Moottorikerhon Tommi Nyberg viidenneksi.

SM-kauden päätös järjestetään Pohjois-Suomen matkailu ja kehittämisyhdistyksen toimesta Ukkohallassa 26.-27. huhtikuuta, jolloin kilpaillaan poikkeuksellisesti perjantaina ja lauantaina.

Snowcross SM-viikolla

Suomen mestaruuden arvoisesti snowcrossaajat kelkkailevat ensi lauantaina Jyväskylässä, missä Nivalan SM-viikonlopun tapaan isäntänä toimii Keski-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat. Tuolloin snowcross on osa valtakunnallista moniurheilutapahtuma SM-viikkoa, ja Suomen mestaruudesta mitellään kerrasta poikki -järjestelmällä avoimessa luokassa sekä avoimessa naisten luokassa.

Live-streamit YouTubessa

Nivalan SM-viikonlopun kilpailutapahtumien suorien lähetysten videotaltioinnit ovat katsottavissa MJP-Eventsin YouTube-kanavalla:
Lauantai: https://youtube.com/live/0AIGQdkKeWA?feature=share
Sunnuntai: https://youtube.com/live/JPEX5_t4AZE?feature=share

---

Tulokset
SML SM-Snowcross, 3/4-osakilpailupaikkakunta, Nivala, sunnuntai 3.3.2024

Pro:
1. Aki Pihlaja, LaMK, Lynx, 9:59.292
2. Aki Pesonen, YLM, Ski-Doo, +2.977
3. Aleksi Juntunen, PCMK, Ski-Doo, +31.679
4. Aleksi Rehu, VRC, Lynx, +46.211
5. Roy Ylä-Onnenvuori, PHMKK, Lynx, +52.241

Pro, SM-pistetilanne:
1. Aki Pihlaja, LaMK, Lynx, 221 pistettä
2. Aki Pesonen, YLM, Ski-Doo, 182p.
3. Elias Bacher, Itävalta, Lynx, 150p.
4. Aleksi Juntunen, PCMK, Ski-Doo, 149p.
5. Aleksi Rehu, VRC, Lynx, 123p.

Pro Lite:
1. Topi Rinne, RoMK, Ski-Doo, 8:19.399
2. Thor David Rasmus, Norja, Ski-Doo, +7.325
3. Onni Niskala, LaMK, Lynx, +18.726
4. Luka Tukiainen, KMK, Lynx, +20.394
5. Jyri Pernu, LaMK, Polaris, +21.656

Pro Lite, SM-pistetilanne:
1. Topi Rinne, RoMK, Ski-Doo, 225p.
2. Emil Herten, NMSK, Lynx, 141p.
3. Jyri Pernu, LaMK, Polaris, 140p.
4. Onni Niskala, LaMK, Lynx, 130p.
5. Aleksi Viirelä, Mcc Nivala, Lynx, 118p.

Naiset:
1. Saga Forsell, TuupoMK, Polaris, 7:26.646
2. Venla Kauvosaari, LaMK, Ski-Doo, +4.043
3. Mila Nevalainen, TuupoMK, Ski-Doo, +6.871
4. Emma Laamanen, Marjanpoimijat, Lynx, +16.431
5. Viivi Autio, LaMK, Lynx, +23.506

Naiset, SM-pistetilanne:
1. Saga Forsell, TuupoMK, Polaris, 127p.
2. Emma Laamanen, Marjanpoimijat, Lynx, 105p.
3. Venla Kauvosaari, LaMK, Ski-Doo, 101p.
4. Mila Nevalainen, TuupoMK, Ski-Doo, 78p.
5. Victoria Laine, P-BMK, Lynx, 65p.

Junior 14-16:
1. Niklas Ollila, EtMK, Ski-Doo, 6:30.941
2. Valtteri Kotala, LaMK, Lynx, +17.604
3. Niklas Isokääntä, OSMK, Arctic Cat, +22.464
4. Samu Tähtisaari, RoMK, Ski-Doo, +23.595
5. Niklas Pokka, LaMK, Polaris, +48.587

Junior 14-16, SM-pistetilanne:
1. Niklas Ollila, EtMK, Ski-Doo, 135p.
2. Valtteri Kotala, LaMK, Lynx, 91p.
3. Niklas Isokääntä, OSMK, Arctic Cat, 90p.
4. Peetu Joutsen, LaMK, Lynx, 87p.
5. Samu Tähtisaari, RoMK, Ski-Doo, 71p.

Sport, kansallinen:
1. Anton Salmela, K-SMK, Lynx, 6:41.916
2. Urmas Uutela, WW, Ski-Doo, +1.031
3. Eetu Mutikainen, SurlMK/UA, Lynx, +14.028
4. Joel Nissilä, KuusMK, Lynx, +14.869
5. Tommi Nyberg, JoMK, Arctic Cat, +19.708

Kaikki tulokset:
https://tulosarkisto.fi/races/view/740
https://speedhive.mylaps.com/events/2526636

Sarjataulukot:
https://tulosarkisto.fi/championships/index/104/2024

---

SML SM-Snowcrossin kilpailukalenteri 2024
27.-28.1.2024 Rovaniemi
3.-4.2.2024 Parikkala
2.-3.3.2024 Nivala
26.-27.4.2024 Ukkohalla

23.-24.02.2024 Oulu Stadion Snowcross
9.3.2024 Jyväskylä SM-Viikko. Luokat Open ja Naiset