Perutulle kisalle ei korvaajaa
Tapasimme crossin lajiryhmän johtajan Arto Jokisen tänään Riihimäen Karhin radalla. Jokinen oli illalla ajamassa treenejä ja kertoi kysyttäessä syyt perutun Sipoon kisan korvaajan puuttumiselle.
– Yksi isoimmista syistä on se, että vapaita viikonloppuja ei tässä kisakaudella ole. Kilpailukalenteri rakennetaan jo syksyllä, ja sen kanssa tasapainoillaan huomioiden eri lajien kotimaan kilpailut, sekä kansainväliset kisat, lähinnä EM-sarjan osakilpailut, kertoo Jokinen.
– Kun nyt katsoo tämän kauden kilpailukalenteria, niin jokainen näkee, että vapaita viikonloppuja ei juuri ole. Siinä on yksi iso este Sipoon korvauskisalle.
– Lisäksi meidän pitää huomioida mahdollisten kisajärjestäjien toiveet ja mahdollisuudet järjestää kisoja. Ei kerhoista niin vain löydy väkeä tekemään raskasta työtä kisan järjestämiseksi, ei ainakaan siten, että heille vain ilmoitettaisiin, että tuohon viikonloppuun teette. Kerhojen porukoilla on omat menonsa ja ja lomansa ja sielläkin joudutaan sovittelemaan aikatauluja tarkasti.
– Välillä kuuluu kritiikkiä siitä, että SM-osakilpailut pyritään limittämään sopivasti EM-osakilpailuiden ja esimerkiksi Saksan mestaruussarjan kanssa. Miksikö näin tehdään? No siksi, että se on lajin etu.
– Aina on haluttu, että SM-kisoihin tulee ajamaan myös ulkomaisiin sarjoihin keskittyviä kärkikuskejamme. He tuovat mukanaan kansainvälisen vauhdin kuin mittariksi muille.
– Toinen puoli asiaa on se, että huolella laadittu SM-kalenteri antaa mahdollisuuden kotimaisille kuskeille tehdä kisareissuja kansainvälisiin kisoihin. Jos kisat olisivat päällekäin, meiltä jäisi moni kuski kotimaahan eivätkä he lähtisi hakemaan vauhtia ja kokemusta kansainvälisiltä kentiltä. kertoo Jokinen.
– Nyt perutulle Sipoon osakilpailulle ei mainitut seikat huomioiden vain löydy korvaavan kisan aikaa eikä paikkaa. Onneksi saimme alkujaan kuusi kisajärjestäjää SM-kisoille, nyt tällä kaudella ajetaan kuitenkin vielä viisi kovatasoista osakilpailua, jotka ajoittuvat siten, että maailmalle suuntavat kuskitkin pystyvät niihin osallistumaan, päättää Jokinen.