Päitsin ajaminen varmistui

85. Päijänteen Ympäriajo tullaan kaasuttelemaan alkuperäisen suunnitelmaan mukaan maaliskuun 20.-21. päivä.

Koronarajoitusten johdosta useita endurokilpailuja on Suomessa peruttu alkukauden osalta ja ne perumiset luonnollisesti nostivat ilmoille kysymyksen Päijänteen Ympäriajon kohtalosta. Kilpailun järjestävä Helsingin Moottorikerho onkin tehnyt asian tiimoilta suuren määrän työtä, selvittäessään miten kilpailu pystytään viemään läpi. Nyt asiaan on viimein saatu päätökset kaikilta tahoilta ja kilpailun ajaminen on varmistunut.

- Olemme keskustelleet terveysviranomaisten kanssa runsaasti asian tiimoilta. Näiden keskusteluiden perusteella laadimme oman turvallisuussuunnitelman kilpailuun liittyen ja nyt kaikki terveysviranomaiset ovat antaneet myöntyvän ohjeistuksen sen tiimoilta. Terveysviranomaisten hyväksymä kilpailun turvallisuussuunnitelma noudattaa yleisiä pandemian ehkäisemistoimia, joiden noudattaminen ei ole vaikeaa, eikä esimerkiksi koronatestauksia vaadita. Näin ollen Päitsi tullaan ajamaan tänä vuonna, mikäli tilanne ei ota radikaalia askelta huonompaan suuntaan, Helsingin Moottorikerhon Mauri Penttinen kertoo.

Tarkemmat ohjeistukset kilpailuun liittyen ilmoitetaan kuljettajille myöhemmin, mutta jo nyt on selvää se, että kilpailuun ei voida ottaa yleisöä. Huoltopaikat tullaan myös eristämään ja niihin pääse kuljettajan lisäksi vain etukäteen määritetyt huoltomiehet. Kilpailussa tullaan noudattamaan myös maskipakkoa.

- Vastuu määräyksien noudattamisesta on kuljettajilla, huoltomiehillä ja kisan toimitsijoilla. Kaikkien täytyy todellakin puhaltaa yhteen hiileen ja toimia annettujen ohjeiden mukaan tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, Penttinen päätti.

Kilpailun ilmoittautuminen on avoinna SML:n MOTTI-palvelussa.

Kommentit

Lähettänyt Peteri Suomalainen : Pe, 02/12/2021 - 19:13

Oikein hyvin toimittu, meillä Hämeenlinnan Moottorikerhossa HlMK ei pystytä edes vuosikokousta järjestämään, koronaan vedoten... Eihän se ole kuin halusta kiinni, kun asioita hoidetaan.

T: Petri Suomalainen

entinen HlMK:n pj

Ps, vieläkin liitolta turhia lisenssimaksuja odotellessa, vuodelta 2017, mitkä 60 € voisi siirtää sixi-joukkueen kassaan

Kieli
suomi