Päitsiä Jyväskylän keskustassa

Päijänteen ympäriajon lauantain yötaukoa vietetään tänä vuonna Jyväskylässä ja samalla myös lauantain päättävä maastokoe kaasutellaan Lutakon aukiolla, Jyväskylän keskustassa. Vain viikkoa aiemmin samalla paikalla taistellaan kelkkacrossin MM-pisteistä ja tällä kertaa kelkkacrossrataa ei puretaan kilpailun jälkeen, vaan Päijänteen kiertäjät pääsevät myös testaamaan sen.

- Todellakin lauantain viimeinen maastokoe kaasutellaan Jyväskylän Paviljongin alueella. Sinne rakennetaan snowcrossin MM-kilpailua varten 500 metriä pitkä kelkkacrossrata, johon kuljettajat lähtevät Päitsillä pareittain. Rata tulee olemaan 10 metriä leveä, joten kaksi pyörää mahtuu hyvin samaan aikaan radalle, kertoo snowcrossin projektipäällikkö Kari Huuskonen.

Kun kuljettajat tulevat lyhyeltä yleisömaastokokeelta, aloittavat he loppuhuollon, ennen kuin pyörät siirtyvät yöksi suljetulle varikolle. Näin ollen yleisö pääsee ihastelemaan kuljettajien ajoa ja samalla myös huoltotoimia.

- Kaikki tämä tapahtuu samalla alueella, jossa on perinteisesti Neste Rallin päähuolto joka vuosi. Halusimme saada myös Päitsin suuren yleisön nenän eteen ja nyt siinä onnistuimme. Kaikki tämä tapahtuu valojen alla, joka tuo myös oman tunnelman tapahtumaan, Huuskonen jatkoi.

Alustavan aikataulun mukaan kuljettajat ovat Lutakon aukiolla lauantaina 19.3. noin kello 18 aikoihin.

Lisätietoa kilpailusta:
http://www.paijanne-enduro.fi/

Kilpailun ilmoittautuminen päättyy 2.3.2016 22:00 osoitteessa:
http://www.fin-enduro.com/kilpailut.php?id=728

Xracing