Paavola yllätti A-luokkalaiset Menokone Talviendurossa
Viime aikoina Suomessa vallinneet kylmät säät haittasivat myös tänään endurokuljettajia Kouvolan suunnalla. Aamulla lähes 30 asteen voimalla paukkunut pakkanen karsi kilpailijoita merkittävästi ja reitille lähtikin lopulta vain 68 kuljettajaa. Kilpailun maaliin ajoi lopulta 54 urhoollista. Ainoastaan naisten luokassa kaikki kuusi matkaan lähtenyttä kilpailijaa ajoivat maaliin, A-, B-, C-, ja veteraanien luokissa puolestaan keskeyttäneitä kertyi.
A-luokassa matkaan lähti neljä kuljettajaa, joista maaliin ajoi kaksi. Päivän nopein oli Porvoon Riku Riiheläinen. - Kylmä ei oikeastaan ollut koko päivänä, ensimmäisellä pätkällä oli jopa liiankin paljon vaatetta päällä ja ajo tökki pahemman kerran. Otin sitten huollossa vaateitta hieman pois ja samalla unohdin katsoa ilmanputsarin, joka oli täynnä lunta. Se sitten kostautui toisella kierroksella , kun pyörä ei käynyt kunnolla. Hävisin varmaan kolme minuuttia tuolla pätkällä pohjille. Seuraavassa huollossa vaihdoin sitten putsarin ja sen jälkeen meno rupesi maistumaan, kertoi Riiheläinen.
Riiheläinen oli monien muiden kuljettajien tapaan todella tyytyväinen reittiin. - Ehdottomasti kauden paras reitti tähän asti. Nopeaa spooria, eikä mitään puun kiertoa. Pakkasten takia reitti tietysti kului loppua kohti, mutta sille ei näillä keleillä voi mitään.
Luokan toiseksi ajoi Paavo Honkanen, joka jäi voitosta 1.48 minuuttia. Ensimmäiselle maastokokeelle nopeimman ajan ajanut Markus Michelsson joutui keskeyttämään ja saman kohtalon koko Mika Karma.
Yleiskilpailun nopeimmat
Päivän yllätyksestä vastasivat B-luokan nopeimmat miehet, jotka nappasivat kolmoisvoiton yleiskilpailussa. Tomi Paavola oli koko päivän nopein kuljettaja, voittaen samalla myös oman B2504t-luokkansa. Päivän toiseksi kovinta vauhtia piti puolestaan samalla B125-luokan voittanut Jaakko Tikkanen ja kolmas oli Tuomas Kauppinen, jonka tilille tuli samalla B-avoimen luokan voitto.
C-luokissa reitille lähti puolestaan 25 kuljettajaa, joista kuusi jätti leikin kesken. Luokkavoittoihin ajoivat Toni Heikkilä C125-luokassa, Jani Kovanen C2504t-luokassa ja Hannu Mikkonen avoimessa luokassa.
Tikkasten perheen päivää täydensi Karri Tikkanen, voittamalla V40-luokan. V50-luokassa ainoana maaliin ajoi Jouko Huilla.
Naisten luokassa Marita Nyqvistille ei löytynyt pysäyttäjää tänäänkään. Nyqvist ajoi voittoon 3.20 minuutin erolla ennen Hanna Mertsalmea, jolle kolmanneksi ajanut Esmeralda Vesterinen jäi puolestaan 5.29 minuuttia.
Endurokausi jatkuu ensi lauantaina Kangasalla, Pinteleen ajon merkeissä.
Jani Hovi / Xracing