Osborne: ”Pyörien muuttaminen radikaalisti olisi ollut liian iso työ”

Zach Osborne odottaa innolla tulevaa kilpailua.
Kuva
Jani Hovi
USA:n joukkue on ollut Euroopassa testaamassa kolmen viikon ajan. Sinä aikana Zach Osborne ja Jason Anderson ovat tehneet myös paljon testityötä Ice One Husqvarna -tiimin kanssa.

Motocross of Nations -kilpailun kestomenestyjä USA on ollut kaukana parhaista suorituksistaan viime vuosina. Tänä vuonna joukkue lähtee kilpailuun eri taktiikalla ja heidän kuljettajansa Justin Cooper, Jason Anderson ja Zach Osborne ovat olleet Euroopassa jo muutaman viikon ajan harjoittelemassa. Me keskustelimme Osbornen kanssa heidän valmistautumisesta kilpailuun.

- Olemme ajaneet todella paljon hiekalla. Emme olisi ikinä voineet saada tällaista harjoitusta kotona ja tämä oli ainoa vaihtoehto. Jos emme olisi tulleet tänne ajoissa, ei olisi kannattanut edes tulla, Osborne kertoo.

MM-sarjan ja USA:n sarjan säännöt poikkeavat toisistaan merkittävästi etenkin pyörien osalta. Amerikassa pyörät täytyy olla monilta osin täysin samanlaisia kuin tuotantopyörätkin, kun taas MM-sarjassa säännöt ovat hyvinkin vapaat ja moni tiimi käyttääkin paljon sellaisia osia, mitkä eivät ole Amerikassa sallittuja. 

- Olemme testanneet todella monia asioita Ice One -tiimin kanssa. Mutta nyt lopulta olemme aika lähellä sitä, millaisia pyörät olivat tänne tullessa. Meillä on ollut muutenkin niin paljon kaikkea uutta opittavaa tänne tullessa, joten pyörien muuttaminen suuresti olisi ollut liian vaikeaa vielä sen päälle. 

Tänä vuonna moni joukkue on kokenut paljon luokkaantumisia ja joukkueet ovat heikentyneet. Se ei kuitenkin nosta paineita ainakaan Osbornen harteille.

- Kukaan ei odota meiltä odota meiltä oikein mitään, tai oikeastaan ihmiset odottavat meidän ajavan huonosti. Joten sen vuoksi meillä ei ole mitään paineitakaan ja voimme keskittyä vain omaan kilpailuun. Vaikka monilta huippumailta on loukkaantunut kuljettajia, niin se ei automaattisesti tarkoita sitä, että me olisimme kärjessä. Paljon voi tapahtua sunnuntaina.

Osborne kävi tiimikavereidensa kanssa tutustumassa rataan tänään iltapäivällä ja suhtautuu siihen varovaisen positiivisesti.

- En oikein tiedä mitä odotin radalta, mutta se on kuitenkin paljon parempi kuin mitä luulin. Hiekka vaikuttaa jotenkin paljon isompirakeiselta kuin normaalisti Hollannin pehmeät hiekkaradat. Ja se saattaa olla meille parempi. Jos vettä sataa sunnuntaina niin paljon kuin on luvattu, niin kaikki saattaa muuttua.