Oikari voittoon protestista huolimatta

Kuva
Jani Hovi
Hanna-Riikka Oikari vei nimiinsä naisten SM-cross countryn Kiteellä, tuomariston pitkän pohdinnan jälkeen.

Syksyisen viileä sää tervehti kuljettaja tänään aamulla Kiteellä, kun vuorossa oli cross countryn kauden kolmas SM-osakilpailu. Päivän ensimmäisessä SM-lähdössä radalla nähtiin naisten luokan kuljettajat. Taru Hakulinen oli ensimmäisessä kurvissa ensimmäisenä, mutta kaatui heti lähtökurvin jälkeen. Kaksi aiempaa SM-kilpailua voittanut Hanna-Riikka Oikari otti kärkipaikan haltuunsa muutaman ensimmäisen kurvin jälkeen, mutta kaatui ja menetti kärkipaikan Riina Lampiselle ensimmäisellä kierroksella. Oikari kuitenkin ylitti maalilinja ensimmäisen kierroksen jälkeen ykkösenä ja johti näin ollen kisaa avauskierroksen jälkeen. Lampinen oli aivan Oikarin perässä, mutta kolmantena ollut Vilma Forsgren oli jäänyt tuossa vaiheessa jo lähes 20 sekuntia. Jutta Heikkala tuli neljäntenä ja Emma Laamanen viidentenä.

Toisella kierroksella Oikari ajoi kuitenkin karkuun Lampiselta ja kaksikon ero oli jo lähes 40 sekuntia. Forgren oli yhä kolmantena, mutta hän oli puolestaan reilun 50 sekunnin päässä Lampisesta.

Tämän jälkeen kärjessä ei enää muutoksia tapahtunutkaan, vaan Oikari ajoi selvään voittoon ennen Lampista ja Forsgrenia. Heikkala oli neljäs ja Tanja Kaitainen viides.

Kilpailun jälkeen Oikari ja Heikkala kutsuttiin tuomariston puheille, sillä ainakin Oikaria vastaan oli tehty protesti. Kilpailun lisämääräyksessä on maininta, että jokaisella kuljettajalla saa olla ratavarikolla vain yksi huoltaja ja tämä oli syy siihen, mistä ainakin Oikarin protesti oli tehty. Tuomaristo pohti päätöstä todella pitkään, mutta lopulta mitään rangaistuksia ei jaettu.