Oaklandin aivopieru harmittaa yhä
Steve Matthes jutteli Roczenin kanssa lauantain kilpailun jälkeen.
Sia oli hyvä kilpailu. Et varmastikaan ole iloinen siitä, että menetit johtoaseman, mutta sait Canardia kuitenkin lopussa kiinni.
Olen ensinnäkin iloinen siitä, että sain otettua holeshotin. En ole pystynyt siihen pitkään aikaan. Trey (Canard) ohitti minut ja minun piti päästä uudelleen rytmiin. Hätäilin hieman ja tein virheitä, kaaduinkin melkein kaksi kertaa. Puolen välin jälkeen pääsin taas rytmiin ja sinuiksi radan kanssa. Tein kuitenkin pieniä virheitä ja silloin Trey pääsi karkuun. Pari kertaa olin todella vaikeuksissa kierroksella ohitettavien kanssa.
Me kaikki pidämme Nick Weysta, mutta...
Pidän hänestä paljon, mutta aion keskustella asiasta hänen kanssaan. Hän todella pilasi ajoani (kierroksella ohitustilanteessa). Mutta kokonaisuudessa kilpailu oli hyvä ja mia oli hauskaa. En nähnyt varikkotauluani ja sitten, kun huomasin valkoisen lipun, olin yllättynyt. Olisinpa tajunnut sen pari kierrosta aiemmin, niin olisin voinut yrittää enemmän. Mutta onnittelut Treylle.
Miten olet voinut Oaklandin jälkeen? Ajattelin, että viime viikonlopun neljäs sijasi oli vielä seurausta siitä, kun satutit Oaklandissa ranteesi ja naamasi.
Kisan päättyminen huonoihin fiiliksiin ei ole koskaan hyvä asia. Oaklandiin asti tunsin, että hallitsen sarjaa ja olin itsevarma. En tehnyt yhtään virhettä siihen asti ja mie tuli todellinen aivopieru. Mutta tapahtui mitä tapahtui, yritän nyt vaan päästä takaisin vauhtiin ja saada itseluottamuksen takaisin myös. Tänään oli hyvä kisa ja sain itseluottamusta sen ansiosta takaisin. Yritän saada hyvän treeniviikon alle ja pyrin löytämään itseni uudelleen, jotta pystyn tekemään kaikki niin kuin kolmessa ensimmäisessä kilpailussa.
Steve Matthes / Pulp MX