Nikander mestariksi

Nikander SM-kulta varmistui jo ennen kauden viimeistä SM-osakilpailua ja näin ollen Nikanderin perheelle tuli jo kauden toinen kultamitali, Riku Nikanderin varmistettua mestaruutensa jo edellisessä kilpailussa.

Roni Nikander ajoi päivän Säkylässä varmasti, ilman turhia riskejä. - En ottanut missään vaiheessa mitään ylimääräisiä riskejä. Ensimmäisellä kierroksella tarkkailin muiden vauhtia ja ajoi sen mukaan. Voisi sanoa, että ajoin sellaista 90% vauhtia, tuore mestari kertoi.

Yleiskilpailussa Nikander oli tänään kolmas. - En missään vaiheessa edes miettinyt yleiskilpailua. Tärkeintä oli varmistaa luokan mestaruus, Nikander päätti.

250 4t-luokassa toiseksi ajoi Lauri Pohjonen ja kolmanneksi Kimmo Hurri.

Tarkkala hallitsi

Marko Tarkkala otti kauden viidennen perättäisen voittonsa enduron SM-sarjassa ja vastasi myös yleiskilpailun nopeimmasta vauhdista Säkylässä sunnuntaina ajetussa osakilpailussa. Tarkkalan voiton takeena oli riskittömän varma ajo. – Aamun ensimmäisillä erikoiskokeilla tuli niin hyviä pohja-aikoja että loppupäivän pystyin jo tarkkailemaan tilannetta ja ottamaan pikkuisen varman päälle, 45 sekunnin kaulalla voiton korjannut loppilainen kertoo.

Tarkkalan takana yleiskilpailun toiseksi nopeimmasta vauhdista vastasi Tuusulan moottorikerhon Jari Mattila. Voiton myötä Tarkkala varmisti itselleen SM-mitalin, jonka väri varmistuu sarjan viimeisessä osakilpailussa lokakuun 14. päivä. -Kulta on luonnollisesti ainoa tavoitteeni. Jätettyäni talviosakilpailut väliin, minun pitää voittaa myös viimeinen, Riihimäellä ajettava osakilpailu ollakseni suomenmestari, Riihimäen Kahvakoplaa edustava Tarkkala kertoo.

Säkylässä armeijan alueella ajettu kilpailu keräsi kiitosta muiden kärkikuljettajien tavoin myös Tarkkalalta. -Erikoiskokeet olivat vauhdikkaita, ei mitään puunkiertoa ja metsäsiirtymät ovat aina mieluisia. Rauman moottorikerhon järjestämä kilpailu oli hyvä jatko muidenkin onnistuneiden kesäosakilpailujen jatkumoon. Säkylän kilpailu oli mie viimeistelytreeni muutaman viikon kuluttua ajettavaa enduron joukkuemaailmanmestaruuskilpailua, Six Days Enduroa, ajatellen. Nyt edessä on viikon huilitauko, jonka jälkeen lähdemme Saksaan puolustamaan viime vuonna Kotkassa voitettua maailmanmestaruuttamme.

Mattila ”jäässä” aamulla

Jari Mattila ajoi Tarkkalan perässä toiseksi yleiskilpailussa ja samalla myös avoimessa luokassa. - Aamulla oli niin kylmä, että pyörän säätöni olivat pielessä. Sen vuoksi heti ensimmäisellä pätkällä tulikin 16 sekuntia takkiin Tarkkalalle ja kisa olikin jo oikeastaan siinä. Kun ilma lämpene päivällä, rupesi kulkemaan paremmin ja ajoinkin viimeisellä kierroksella pohjat kaikille kolmelle pätkällä, Mattila kertoi.

Tarkkalan ohelle myös Mattila valmistautuu SIX Days Enduroon. - Tällä viikolla laitetaan kaikki kuntoon ja viikon kuluttua tiistaina lähdemme reissuun.

Tarkkalan ja Mattilan jälkeen luokan kolmanneksi ajoi Oskari Kantonen.

Jukola johti nuorten esiinmarssia

125 -kuutioisten luokassa Aleksi Jukola ajoi uran parhaan suorituksena, kuittaamalla voiton nimiinsä. Toiseksi ajanut Joni Kaivolainen ajoi niin ikään uran parhaan saavutuksensa. Luokan kolmas oli mestaruuden jo varmistanut Riku Nikander.

SM Dynaset Enduro 9.9.2012 tulokset
http://fin-enduro.com/tulokset/rasmk12/

SM Dynaset Enduro
Luokka: A-avoin
Sij Nimi Kerho Mp Aika Ero
1 Tarkkala Marko RiMPKK Beta 1:16:22,23
2 Mattila Jari TuMK KTM 1:17:07,40 00:45,2
3 Kantonen Oskari ME-Racing Honda 1:18:24,34 02:02,1
4 Pohjamo Petri HlMK TM 1:19:19,26 02:57,0
5 Salonen Valtteri SiMK TM 1:19:35,41 03:13,2

Luokka: A2504t
Sij Nimi Kerho Mp Aika Ero
1 Nikander Roni NMK KTM 1:17:26,65
2 Pohjonen Lauri KuhMK KTM 1:18:22,21 00:55,6
3 Hurri Kimmo VMK KTM 1:21:08,17 03:41,5
4 Estola Kai RiMPKK KTM 1:21:18,24 03:51,6
5 Karma Mika RiMPKK Kawasaki 1:21:59,30 04:32,6

Luokka: A125
Sij Nimi Kerho Mp Aika Ero
1 Jukola Aleksi HyMK KTM 1:20:21,51
2 Kaivolainen Joni AsikMK KTM 1:21:34,18 01:12,7
3 Nikander Riku NMK KTM 1:21:37,57 01:16,0
4 Pihlajavesi Mikko HyMK KTM 1:21:57,46 01:36,0
5 Kaseva Mika RiMPKK KTM 1:22:23,54 02:02,0

Luokka: B
Sij Nimi Kerho Mp Aika Ero
1 Savo Matias JSMK Kawasaki 1:21:09,16
2 Holopainen Toni TuMK KTM 1:22:35,74 01:26,6
3 Stenvall Mikko RaSMK KTM 1:26:19,16 05:10,0
4 Kivimäki Tero KaMoKe Yamaha 1:28:00,55 06:51,4
5 Kanerva Sami RiMPKK KTM 1:28:05,15 06:56,0

Jani Hovi / Xracing
Tarkkalan tiedotus