Nikander, Hurri ja Nyqvist suomalaisnimet Virossa

Kauden avausosakilpailussa Italiassa Nikander ei päässyt aivan normaaliin vauhtiinsa, mutta Paikusessa ajetussa kauden toisen osakilpailun lauantai päivänä nummelalainen oli jälleen normaalissa vauhdissa. Nikander taisteli koko päivän yleiskilpailun voitosta, mutta jäi lopulta kolmanneksi.

Yleiskilpailun voittoon ajoi, nuorten E1-luokan kuljettaja Martin Larsson. Toiseksi ajoi MM-sarjan vakiokiertäjä Aigar Leok, joka jäi ruotsalaiselle kaksi sekuntia. Kolmanneksi ajanut Nikander jäi voitosta lopulta kuusi sekuntia, voittaen samalla E1-luokan. - Tänään oli hyvä päivä ja ajo kulki. Luokkavoitto oli lopussa jo aika selvä ja ehkä sen myötä viimeinen puristus puuttui, eikä yleiskilpailun voittoa aivan tullut, Nikander kertoi.

Jo eilen Nikander kertoi, että maastokokeet sopinevat hänelle hyvin ja niin kävikin. - Varsinkin endurotesti istui käteen hyvin ja siellä tarkoituksella yritin ajaa mahdollisimman lujaa. Ensimmäisellä kierroksella tosin ajoin siellä kahden puun välistä niin, että kädet kolisivat puunrunkoihin, mutta onneksi ajauduin takaisin reitille, Nikander nauroi. - Crossitesti ei oikein kulkenut halutulla tavalla, pehmeässä hiekassa vaadittava jouheus puuttui ajosta, mutta lopputulos oli hyvä.

Yhdeksän maastokokeen reitillä suomalaisten menestystä täydensi Kimmo Hurri, ajamalla yleiskilpailussa sijalle 10. ja ollen samalla nuorten E1-luokassa hienosti kolmas. - Kyllä nyt hymyilyttää. Tällaista ajoa olisi pitänyt tulla koko kausi, mutta täällä vihdoin kaikki loksahti kohdalleen. Ajo oli rentoa, enkä tehnyt oikeastaan virheitä koko päivänä. Ja vaikka päivä olikin pitkä ja raskas, niin siltikin jaksoin ajaa loppuun hyvin, iloinen Hurri kertoi.

Myös illan ohjelma oli Hurrille ja Nikanderille selvä. - Juuri tankattiin pastaa sekä maltoa ja nyt lähdetään Ronin kanssa kävelemään endurotestin suo-osuutta ja katsomaan linjat valmiiksi huomista varten, Hurri päätti.

Nyqvist voittoon

Nikanderin ohella Marita Nyqvist ajoi myös luokkavoittoon. Nyqvist voitti luokan yli neljän minuutin erolla toiseksi tulleeseen Ruotsin Sanna Bergmaniin. Esmeralta Vesterinen oli luokan neljäs.

Kaikki suomalaisten sijoitukset ja kilpailun täydelliset tulokset:

http://www.rally-vysledky.com/2012/enduro/paikuse/9european_enduro_cham…

Jani Hovi / Xracing