Myöhäinen kevät näkyy Järilän osallistujamäärissä

Kuva
Jani Hovi
Cross countryn SM-avauksessa nähdään ensi viikonloppuna valitettavan pieni määrä kuljettajia.

CC:n SM-sarja pyörähtää käyntiin ensi lauantaina Kokemäen Järilässä. Kevätkelien viivästyminen näkyy kilpailun osallistujamäärässä, sillä lähtölistalla on vain 160 kuljettajaa.

A-luokassa kisaan mukaan starttaa 12 kuljettajaa, mutta kun myös B-luokka ajaa SM-pisteistä, niin SM-luokassa on mukana yhteensä 25 ajajaa. Vaikka määrä on pieni, niin kärjessä taso on kova. Suurimpana suosikkina kilpailuun starttaa Eero Remes, joka nähdään nyt Husqvarnan ohjaimissa. Päijänteen ympäriajossa toiseksi kaasutellut Antti Hänninen nähdään myös Järilässä mukana, samoin CC:n viime vuoden Suomen mestari Roni Salin sekä SM-hopeamies Dick Bergman. Kärkitaistelussa mukana nähdään varmasti myös Jiri Leino, joka on perinteisesti ajanut hyvin CC-kilpailuissa.

Naisten luokka ajaa Järilässä historiansa ensimmäisen SM-kilpailun ja mukaan onkin ilmoittautunut ilahduttava määrä kuljettajia. Yhteensä 16 naista lähtee metsästämään lajin ensimmäisiä SM-pisteitä. Mukana ovat muiden muassa viime vuoden Suomen Cupin voittaja Janette Mielonen ja kolmanneksi sijoittunut Sanna Sainio.

U20-luokan Suomen Cupissa on mukana kahdeksan kuljettajaa, V40-luokan Suomen Cupissa 14 kuljettajaa, V50-luokan Suomen Cupissa 12 kuljettajaa ja V60-luokan Suomen Cupissa 12 kuljettajaa.

Kansallisista luokista C-luokka kerää mukaan 59 osallistujaa. Classic-luokkaan starttaa neljä, kuntoluokkaan kolme ja nuorten luokkaan seitsemän osallistujaa.

Alkuperäisen aikataulun mukaan kisapäivä Järilässä käynnistyy lauantaina aamulla kello 9:00. Tuolloin tunnin mittaisen lähdön ajavat nuoret, V60, classic, kunto- ja matkaenduroluokat. C-luokka ja naisten luokka starttaa omaan kahden tunnin mittaiseen kilpailuunsa kello 11:00.

A-, B-, V40-ja V50-luokkien startti on puolestaan kello 14:00.

Kilpailupaikka: Voitoistentie 234, 32810 Kokemäki

Alla osallistujaluettelo:

 

21 A (SM) Arvaja Jussi JSMK Beta Beta Racing Suomi
39 A (SM) Bergman Dick SiMK KTM TEAM MOTOPALVELU
5 A (SM) Hänninen Antti SsMK Husqvarna Team MP-Racing
69 A (SM) Koskinen Hermanni TMK Yamaha YAMAHA CENTER Turku
23 A (SM) Latostenmaa Teemu NRT Beta Beta Racing Suomi
15 A (SM) Leino Jiri TMK KTM  
2 A (SM) Niemi Miro HeMK Kawasaki KRT KAWASAKI
61 A (SM) Nieminen Aleksi PMK TM  
34 A (SM) Remes Eero TuMK Husqvarna  
96 A (SM) Salin Roni EMK Husqvarna Kytönen Motorsport
35 A (SM) Salo Atte AsikMK KTM TEAM MOTOPALVELU
10 A (SM) Tyni Jarkko HlMK TM  
92 A (SM) Viljakainen Jesse SsMK GasGas  
200 B (SM) Ahlsten Atte-Juhani HlMK Suzuki SE-Team
256 B (SM) Grönqvist Jan SiMK Husqvarna TEAM RX MOTO
223 B (SM) Halonen Juho TuMK KTM TEAM YKKÖS-MP
165 B (SM) Heino Onni KaMoKe Yamaha Yamaha Center Tampere
316 B (SM) Kauppinen Juho MSMK TM  
144 B (SM) Koivumaa Samuli JSENS KTM  
145 B (SM) Kuikka Tomi HlMK Kawasaki  
304 B (SM) Lindh Elias J-PMK Beta Beta Racing Suomi
239 B (SM) Löflund Arttu HlMK TM  
156 B (SM) Mäkinen Jami PMK KTM  
310 B (SM) Rekikoski Valtteri PMK KTM  
222 B (SM) Ritari Leevi E-PMMK Husqvarna Team Moto-Seinäjoki
900 C (Kansallinen) Aaltonen Haimi SaMK Beta  
671 C (Kansallinen) Akkanen Joonas K-SMPK KTM  
869 C (Kansallinen) Alatalo Erno E-PMMK KTM Team Moto-Seinäjoki
573 C (Kansallinen) Ali- Laurila Jussi V-SMK Beta  
700 C (Kansallinen) Auterinen Ilmari JSMK Husqvarna  
732 C (Kansallinen) Harhala Tuomas JSMK Yamaha SE-Team
809 C (Kansallinen) Hatavara Matias K-SMPK KTM  
825 C (Kansallinen) Heikkilä Ville KaMoKe Yamaha  
711 C (Kansallinen) Hokkanen Henri HlMK TM  
644 C (Kansallinen) Hytönen Olli JoMK Husqvarna  
835 C (Kansallinen) Hyötylä Juho RiMPKK KTM  
566 C (Kansallinen) Jalonen Pasi TMK KTM Team Bike World
721 C (Kansallinen) Järvinen Markus TMK Sherco  
805 C (Kansallinen) Kaikkonen Antti HeMK KTM  
820 C (Kansallinen) Kangasniemi Jaakko Pyry Yamaha  
889 C (Kansallinen) Kinnunen Niilo K-SMK Yamaha  
682 C (Kansallinen) Koger Esko Viro Husqvarna  
545 C (Kansallinen) Koivisto Ville KurEC KTM  
614 C (Kansallinen) Kolehmainen Tero HlMK *Muu merkki Other Brand  
884 C (Kansallinen) Kontola Juha E-PMMK Husqvarna  
631 C (Kansallinen) Kontola Samu E-PMMK Husqvarna  
583 C (Kansallinen) Korkka Tomi TMK Sherco Team MP-Racing
885 C (Kansallinen) Kujala Hannu FMS Beta  
623 C (Kansallinen) Kuoppamäki Otto JSENS Husqvarna  
572 C (Kansallinen) Kuuslampi Reijo RiMPKK Yamaha  
541 C (Kansallinen) Kätkytniemi Ukko HlMK TM  
702 C (Kansallinen) Laine Valtteri RiES KTM  
851 C (Kansallinen) Laine Otto RiES KTM  
770 C (Kansallinen) Lappeteläinen Timo VMK Kawasaki BIKETEAM
574 C (Kansallinen) Lehtonen Tuomas TMK KTM Team Bike World
785 C (Kansallinen) Lempiö Aaro RiMPKK Beta  
859 C (Kansallinen) Lepistö Juha-Pekka EDD KTM  
669 C (Kansallinen) Leppänen Aleksi JSMK KTM  
788 C (Kansallinen) Luomanen Ville TMK KTM TTM Factory Racing
576 C (Kansallinen) Lusenius Timo TMK KTM  
564 C (Kansallinen) Mäkilä Esa EDD Sherco  
610 C (Kansallinen) Mäkinen Marko ValkMK KTM  
855 C (Kansallinen) Nurmi Mika RiES KTM  
746 C (Kansallinen) Ojala Topi SsMK Yamaha Yamaha Center Tampere
898 C (Kansallinen) Peltola Henri PMK Kawasaki  
599 C (Kansallinen) Pio Jere IMK Yamaha  
588 C (Kansallinen) Pirhonen Jukka TMK KTM TEAM MOLITOR
751 C (Kansallinen) Puuska Veli-Matti TMK KTM  
868 C (Kansallinen) Ramstadius Jarkko PMK KTM  
679 C (Kansallinen) Rikassaari Iivari HlMK Sherco Team MP-Racing
780 C (Kansallinen) Roos Peeter Viro KTM  
692 C (Kansallinen) Rovio Tomi MSMK KTM  
845 C (Kansallinen) Savolainen Marko RiMPKK Sherco  
655 C (Kansallinen) Seppänen Tommi ValkMK Yamaha  
587 C (Kansallinen) Sihto Einari KuhMK Yamaha  
546 C (Kansallinen) Sipilä Atte KaMoKe Sherco  
883 C (Kansallinen) Sundqvist Toni SaMK Husqvarna  
696 C (Kansallinen) Takatalo Nico HlMK TM  
792 C (Kansallinen) Tervaniemi Olli HlMK KTM  
887 C (Kansallinen) Turunen Jesse HlMK TM  
812 C (Kansallinen) Vuori Oskari HlMK Yamaha SE-Team
542 C (Kansallinen) Vänskä Patrik NjMK KTM  
555 C (Kansallinen) Vänskä Tommy NjMK KTM  
877 C (Kansallinen) Ylijoki Luka RaSMK Gas  
969 Classic (Kansallinen) Kannela Ari HMK Yamaha  
454 Classic (Kansallinen) Koivula Timo KaMoKe KTM Motokeidas Racing Team
505 Classic (Kansallinen) Nurminen Jari HeMK Suzuki SUTASKO MX-CRUISERS
620 Classic (Kansallinen) Perttula Pasi LoSMK KTM  
881 Kuntoluokka (Kansallinen) Hannonen Jyrki MäntsMK KTM TEAM YKKÖS-MP
730 Kuntoluokka (Kansallinen) Leed Heikki Marjanpoimijat Husqvarna  
882 Kuntoluokka (Kansallinen) Turunen Jari MäntsMK Beta  
913 Naiset (SM) Elo Nelli PMK Beta TTM Factory Racing
904 Naiset (SM) Hakulinen Taru EMK Kawasaki  
918 Naiset (SM) Heinonen Kiia AsikMK KTM  
907 Naiset (SM) Jäntti Maire K-SMK KTM TEAM MARINE.FI
931 Naiset (SM) Lampinen Riina JSMK Fantic FUNBIKE FANTIC RACING TEAM
903 Naiset (SM) Leponiemi Vilma MSMK TM  
934 Naiset (SM) Mielonen Janette P-KMK Yamaha SE-Team
929 Naiset (SM) Miettunen Katariina JSMK Husqvarna SE-Team
916 Naiset (SM) Nummela Anu KaMoKe Husqvarna  
926 Naiset (SM) Rantala Paula JSENS Husqvarna Kari Vehniäinen Racing
933 Naiset (SM) Sainio Sanna PMK Beta MyBeta Racing Team
902 Naiset (SM) Seppälä Rimma KeMS KTM  
917 Naiset (SM) Toivonen Roosa-Maria MSMK KTM  
927 Naiset (SM) Turkki Iina JSMK Beta Beta Racing Suomi
909 Naiset (SM) Wasström Sanna FMS KTM  
901 Naiset (SM) Virtanen Milla KaMoKe KTM  
151 Nuoret (Kansallinen) Heinonen Niia AsikMK KTM  
95 Nuoret (Kansallinen) Jokila Samu TMK KTM Team Bike World
116 Nuoret (Kansallinen) Laine Oiva KarkMK Yamaha  
288 Nuoret (Kansallinen) Salomaa Max TMK KTM Team Bike World
76 Nuoret (Kansallinen) Virtanen Vilho KaMoKe KTM  
63 Nuoret (Kansallinen) Virtanen Veikko KaMoKe KTM  
147 Nuoret (Kansallinen) Vuori Joose HlMK Honda SE-Team
117 U20 (Suomen Cup) Ahokas Juho LoSMK Beta Beta Racing Suomi
126 U20 (Suomen Cup) Hakulinen Joni SsMK KTM TEAM MOTOPALVELU
104 U20 (Suomen Cup) Heikkala Roni RiMPKK Fantic FUNBIKE FANTIC RACING TEAM
106 U20 (Suomen Cup) Heikkilä Olli KaMoKe Yamaha SE-Team
116 U20 (Suomen Cup) Juhola Albert MäntsMK KTM TEAM MOTOPALVELU
121 U20 (Suomen Cup) Kuikka Aapo RiES TM  
135 U20 (Suomen Cup) Menna Aaro TMK KTM Team Bike World
129 U20 (Suomen Cup) Tofferi Iiro HyMK KTM Motokeidas Racing Team
404 V40 (Suomen Cup) Karma Mika HyKoKe Husqvarna Team MP-Racing
393 V40 (Suomen Cup) Koivumäki Ville PMK KTM  
347 V40 (Suomen Cup) Koskenniemi Jani SyMK KTM  
357 V40 (Suomen Cup) Kuisma Antti MMK KTM  
334 V40 (Suomen Cup) Kärkkäinen Sami RCK KTM TEAM MOTOPALVELU
343 V40 (Suomen Cup) Kätkytniemi Santeri HlMK TM  
332 V40 (Suomen Cup) Lehtiö Lari KarkMK Honda LU-KO UNIQUE POWER TEAM
340 V40 (Suomen Cup) Malmikoski Kai KyMoke Husqvarna  
333 V40 (Suomen Cup) Manninen Tero E-PMMK Husqvarna TTM Factory Racing
342 V40 (Suomen Cup) Myllys Tomi HMK Husqvarna  
392 V40 (Suomen Cup) Nikander Matti HlMK Husqvarna  
361 V40 (Suomen Cup) Pohjola Kai MSMK GasGas  
408 V40 (Suomen Cup) Raitmaa Juha KaMoKe KTM  
350 V40 (Suomen Cup) Sundelin Teemu PMK GasGas  
422 V50 (Suomen Cup) Erving Marko NMK TM  
457 V50 (Suomen Cup) Ikonen Sami KaMoKe Husqvarna Motokeidas Racing Team
523 V50 (Suomen Cup) Kaipiainen Mika NRT KTM TEAM MOTOPALVELU
414 V50 (Suomen Cup) Lindholm Tomi TamMC TM  
522 V50 (Suomen Cup) Määttä Lassi MäntsMK Husqvarna TTM Factory Racing
505 V50 (Suomen Cup) Nurminen Jari HeMK KTM SUTASKO MX-CRUISERS
444 V50 (Suomen Cup) Pahlberg Niko Kristian TMK KTM TEAM MOLITOR
527 V50 (Suomen Cup) Ritari Harri E-PMMK Husqvarna Team Moto-Seinäjoki
502 V50 (Suomen Cup) Soanjärvi Timo JSMK Honda SE-Team
462 V50 (Suomen Cup) Virolainen Tom NMK KTM  
459 V50 (Suomen Cup) Virtanen Pasi KarkMK KTM TEAM MOTOPALVELU
510 V50 (Suomen Cup) Vähäsaari Ari HyKoKe Husqvarna  
941 V60 (Suomen Cup) Halonen Pekka TuMK KTM  
946 V60 (Suomen Cup) Karppinen Reijo K-SMPK KTM SISU Extreme by DYNASET
959 V60 (Suomen Cup) Lehto Jari TMK Honda Team Bike World
947 V60 (Suomen Cup) Loponen Harri TMK Beta  
992 V60 (Suomen Cup) Lähteinen Kari HyKoKe Husqvarna  
991 V60 (Suomen Cup) Mäkinen Jari TuMK KTM TEAM YKKÖS-MP
955 V60 (Suomen Cup) Piiroinen Juha HyKoKe KTM  
980 V60 (Suomen Cup) Tikkanen Karri NRT KTM TEAM YKKÖS-MP
978 V60 (Suomen Cup) Vaskunlahti Juha PunMK/UA Husqvarna  
984 V60 (Suomen Cup) Vento Jari RiMPKK KTM  
954 V60 (Suomen Cup) Ventoniemi Jarmo HyMK Sherco Team MP-Racing
981 V60 (Suomen Cup) Viertoma Harri HyKoKe Husqvarna Team MP-Racing