MX1- ja MX2-luokan MM-osakilpailu Suomeen?

MX1- ja MX2-luokan kuljettajat yhteiskuvassa kauden avauksessa. MX1- ja MX2-luokan kuljettajat yhteiskuvassa kauden avauksessa.

Viime vuosina meille on tarjoiltu sinivalkoisia hetkiä MX3-luokan ja EMX2-luokan osakilpailujen merkeissä. Mutta monta vuotta on vierähtänyt, kun lajin arvostetuimmat luokat ovat maaperällämme vierailleet. Tällä hetkellä meillä on kolme kuljettaa kiertämässä MX1- ja MX2-luokan MM-sarjaa ja edellisessä osakilpailussa kolme suomalaista kuljettajaa ajoi MM-pisteille. Tämä asia onkin nostanut jälleen pinnalle keskustelun, pitäisikö Suomessa nähdä kyseisten luokkien MM-sarjaa?

Mikä on sitten tilanne oikeasti, onko asian tiimoilta käyty virallisia keskusteluja Suomeen Moottoriliiton toimesta? - MX1- ja MX2-luokkien MM-osakilpailun tiimoilta on käyty useampaan otteeseen keskusteluja MM-sarjan promoottorina toimivan Youthstreamin toimitusjohtaja Guiseppe Loungon kanssa. Viimeisin keskustelu käytiin vuonna 2010, kun pohdittiin ajatusta kilpailun järjestämisestä Kalasataman alueella Helsingissä. Ajatuksena tuolloin oli tehdä väliaikainen rata satamaan ja Youthstream näyttikin hankkeelle vihreää valoa, kertoo Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljunqvist.

300 000 euroa

Suurin este kilpailun Suomeen tuomiselle on useasta muustakin yhteydestä tuttu raha. - Hintalappu kilpailulla on maksimissaan n. 300 000 euroa, joka on 10 kertaa suurempi kuin MX3-luokan kilpailulla. Nykyiselläänkin meidän on vaikea saada MX3-luokan kilpailua kannattavaksi, saati sitten huomattavasti kalliimpaa tapahtumaa.

Myös muita haasteita kilpailun järjestämisen osalta on. - Youthstream vaatii kilpailupaikalta paljon, eli tilat pitäisi olla radan ulkopuolella hyvät. Kunnon varikkoalueet, isot VIP-alueet jollaisia ei tällä hetkellä yhdeltäkään Suomen radalta oikeastaan löydy. Pystymme toki asfaltoimaan varikkoalueita ja järjestämään suuria telttoja väliaikaisratkaisuina paikanpäälle. Meidän kannalta radan olisi oltava myös sellainen, joka vetäisi paljon yleisöä ja yleisön olisi helppo myös tulla paikalle. Yleisön paikalle tuleminen olisi kuitenkin kaikkein tärkein asia, jotta lipputuloilla saataisiin katettu kilpailusta tulevia kustannuksia, Ljunqvist jatkaa.

Oma suosikkirata MM-osakilpailulle Ljunqvistilta myös löytyy. - Jos saisin radan perusteella valita, niin Karkkilan rata ehdottomasti. Rata on perinteinen motocross rata, jossa on myös korkeuseroja. Valitettavasti vaan Karkkilan rata-alue ei puitteiltaan tällä hetkellä kelpaisi millään MM-näyttämöksi.

Youthstreamin luotto

MX1- ja MX2-luokkien MM-sarjaa nähdään tänäkin vuonna mm. Bulgariassa, Latviassa ja Ruotsissa. Onko Suomella mahdollisuus saada osakilpailu järjestettäväksi halutessaan? - Varmasti on. Itselläni on henkilökohtaisesti hyvät välit Loungoon ja Youthstream luottaa meidän kykyymme hoitaa luvatut asiat täsmällisesti. Eli jos saisimme rahoituksen ja puitteet järjestymään, näkisimme todennäköisesti MM-sarjan Suomessa.

Viime vuonna Vantaan MX3-luokan MM-osakilpailu palkittiin kauden parhaana, joka omalla tavallaan osoittaa Youthstreamin uskoa Suomessa järjestettäviä kilpailuita kohtaan myös. - Uskon palkitsemisen olleen meille myös eräänlainen kannustin, jotta tulevaisuudessa järjestäisimme myös MX1-luokan MM-kilpailun Suomessa, Ljunqvist pohtii.

Tämän vuoden Vantaan MX3-luokan MM-osakilpailulla saattaa olla suuretkin vaikutukset MX1- ja MX2-luokan osakilpailun hakemiseen. - Kyllähän meidän on pakko pystyä saamaan ensin tuosta kilpailusta kannattava ja sen perusteella pohtia kalliimman kilpailun anomista. Eihän mikään taho ole valmis tekemään jonkun tapahtuman osalta koko ajan tappiota.

Nähdäänkö sarja Suomessa?

Mitä sitten tapahtuu tulevaisuudessa, tulemmeko näkemään MX1-luokan MM-motocrossia Suomessa? - Neljä vuotta sitten hanke tuntui erittäin kaukaiselta ja kaksi vuotta sitten hanketta ruvettiin miettimään. Suomalaisten ajaminen sarjassa on hankkeelle hyvä lähtökohta ja kun he vielä pärjäävät sarjassa, edellytykset kasvavat. Erittäin houkutteleva ajatus ja tietysti Sixin jälkeenkin on elämää, Ljunqvist päätti.

Jani Hovi / Xracing