Motopalvelu SM enduro
Lauantaina ajavat V50, C ja D-luokat ja sunnuntaina A,B ja V40-luokat. Kilpailureitti on n.65 km/kierros, jolla on kolme ek:ta. Lauantaina ajetaan kaksi kierrosta ja sunnuntaina kolme kierrosta. Erikoiskokeista kaksi ensimmäistä on tuttua aikaisemmilta vuosilta ja tänä vuonna mukaan tulee aivan uusi erikoiskoe Selänpään lentokentän maastoissa, jonne siirrytään Vekaranjärveltä pääosin Karjalan Prikaati huoltoteitä pitkin. Selänpään erikoiskoe on varsinainen yleisöerikoiskoe hyvine parkkipaikkoineen ja kahviopalveluineen.
Tänä vuonna aiempaan verrattuna kuljettajille on sovittu tutustumispäivä, johon on ilmoittauduttava ennakkoon. Tämä tapahtuu www.fin-enduro.com sivujen kautta normaalin kilpailuun ilmoittautumisen yhteydessä. Kuskien täytyy ilmoittautua ensin normaalisti omaan luokkaansa ja lisäksi ilmoittauduttava luokkaan tutustuminen. Tämä sen takia, että Karjalan Prikaati on erittäin tarkka siitä, ketkä alueella liikkuvat. Tutustumiseen ilmoittautuneiden lista menee Karjalan Prikaatille, joka saattaa tehdä tarkastuksia maastossa. Tutustuminen reittiin tapahtuu 6.7.2012 klo 12-18 välisenä aikana.
Kilpailun sivut ovat auenneet RCK ry:n sivuilla www.rck.fi
Teksti ja video: RCK tiedotus