
Moto-Kuopio lahjoitti kaksi MX-pyörää
Gearzone nimellä aiemmin tunnetun Moto-Kuopion Jukka Pekkarinen luovutti Kuopion Moottorikerholle ja Siilinjärven Vesalle vuodeksi käyttöön KTM:n 50SX- ja 65SX -minicrosspyörät, viime viikonloppuna Siilinjärven SM-motocrossin yhteyssä.
- Meille on tullut myymälään paljon ihmisiä kysymään, pääsisikö heidän lapsensa ensimmäistä kertaa johonkin testaamaan motocrossia. Lapset näkevät internetistä videoita motocrossista ja heillä herää kiinnostus lajiin, mutta vanhemmilla on iso kynnys hankkia heille heti omaa pyörää. Näin ollen Moto-Kuopio päätti lahjoittaa kahdelle meidän oman alueen kerholle kaksi pikkupyörää yhteiskäyttöön. Kerhot järjestävät 1 – 2 kertaa viikossa harjoituksia, joihin vanhemmat voivat tuoda oman lapsensa kokeilemaan motocrossia, Pekkarinen kertoo.
Moto-Kuopio vastaa pyörien huolloista ja korjauksista, joten ne ovat myös koko ajan hyvässä kunnossa.
- Tarkoituksena olisi jossain vaiheessa antaa kerhoille käyttöön myös yksi 85 -kuutioinen pyörä, niin silloin heillä olisi koko kattaus pikkupyöriä, Pekkarinen jatkaa.
Lahjoituksen avulla Pekkarinen toivoo saavansa lisää harrastajia lajin pariin.
- Uskon, että näin asia on. Nyt perheet pääsevät testaamaan pyörää veloituksetta, on hankintapäätöksen tekeminen helpompaa, mikäli lapsi tosissaan innostuu lajista. Tätä kautta harrastajamäärät varmasti nousevat ja saamme lajille lisää nostetta, Pekkarinen päätti.
Xracing