Minne Guillod menee?

22 -vuotiaalla sveitsiläisellä on sopimus Yamahan kanssa myös ensi vuodesta. Guillod on ajanut kaksi edellistä vuotta Standing Construct Yamaha tiimin kanssa ja hänen kanssaan tiimissä on ollut mukana myös tiimin vetäjä ja Guillodin henkilökohtainen ”mentori” Yves Demaria. Vaikka Guillodilla on paikka nykyisessä tiimissä 450 -kuutioisen kaluston ohjaimissa, on hänen nimensä liitetty KTM:n ja Suzukin yhteyteen. Lisäksi huhuja on ollut myös hänen siirtymisestä Amerikan radoille, jossa hän saisi ajaa yhä pikkuluokassa, mitä mahdollisuutta hänellä ei ole MM-sarjassa ikänsä puolesta.

- Tällä hetkellä voin varmistaa kolme asiaa. En tule ajamaan Amerikassa ensi kaudella, vaan MXGP -luokassa. Lisäksi jatkan työskentelyä Demarian kanssa joko tiimitasolla, tai henkilökohtaisella tasolla. Ja kolmanneksi tulen antamaan lisätietoa asiasta Lommelin jälkeen, Guillod kertoi.

Kun asiasta keskustelee MXGP -varikolla enemmän, käy ilmi, että Guillodilla on mahdollisuus päästä irti sopimuksestaan Yamahan kanssa. Suzuki näyttää tällä hetkellä todennäköisimmältä vaihtoehdolta, mikäli sveitsiläinen päättää vaihtaa tiimiä. Siellä hän olisi toinen tiimin kahdesta tehdaskuljettajasta.

Adam Wheeler/i]