Miehikkälän suosikit
Yhtenä isona suosikkina Miehikkälään lähtee varmasti hallitseva mestari, Orimattilan Moottorikerho. Joukkueessa ajaa luultavasti viime vuoden mestaritrio Juuso Matikainen, Niko Koskela ja Joni Tuominen. Tuolla joukkueella he tulevat olemaan vaikeasti voitettavia tänäkin vuonna
Viime vuonna toiseksi ajanut Turun Seudun Moottoriurheilijat saa myös tänä vuonna parhaimmillaan jalkeille mestarijoukkueen. Kerhosta löytyy kilpailun nopein kuljettaja, mikäli Harri Kullas saapuu paikalle. Kullaksen lisäksi turkulaisilta löytyy Harri Yli-Villamo ja pikkuluokkaan Patrik Raittala tai Adam Holm. Samaan aikaan Latviassa tosin ajetaan Viron ja Latvian MX-sarjan päätösosakilpailu. Kullas on tällä kaudella ajanut myös Viron sarjaa ja on MX2-luokassa tällä hetkellä kolmantena sekä MX1-luokan sarjassa neljäntenä, vaikka häneltä on jäänyt yksi osakilpailu ajamatta.
Viime vuonna kolmanneksi sijoittunut Rauman Seudun Moottorikerho tulee olemaan myös mitalisuosikki tänä vuonna, mikäli joukkueessa ajavat odotetusti Waltteri Koskinen, Joni Roos ja Sami Aaltonen. Tietojemme mukaan Rauma saapuukin kilpailuun tuolla joukkueella tänä vuonna. Toinen tiedossa oleva kova joukkue tulee Jämsästä, kun JSMK:n väreissä kilpailussa ajavat Roni Kytönen, Santeri Kinnunen ja Mika Tamminen. Enduroa nykyisin ajava Tamminen on lähtöisin motocrossin parista, joten vauhtia löytyy myös siltä rintamalta.
Perinteisistä ja kovista kerhoista tänä vuonna ilman joukkuetta tulevat olemaan TamMC ja HMK.
Jo lauantaina Miehikkälässä tullaan näkemään mielenkiintoisia kilpailuja, kun veteraanien kilpailussa nähdään radalla muun muassa Suomen moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist.
Lisäinfoa kuljettajille
Kilpailun järjestäjät haluavat välittää kuljettajille kisaan liittyviä seuraavia lisätietoja:
- Joukkueet saapuvat ilmoittautumiseen joukkueittain (joukkueenjohtaja + 3 kuljettajaa) ilmoittautumislomakkeet etukäteen täytettyinä. Huom! Alaikäisillä huoltajan allekirjoitus ilmoittautumislomakkeessa. Maksamattomat kertalisenssit ja transponderit maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja mukaan varattava tasaraha.
- Aikaisemmasta tiedotteesta poiketen C-luokan kuljettajien toivotaan saapuvan vasta lauantai-iltana.
- Lauantai-iltana mahdollisuus saunoa/uida klo 17-21 Miehikkälän keskustassa. Varikolta nonstop-kuljetus.
- Kilpailualueella ei käy pankkikortti.
Xracing