Mayhem tulee taas

Mayhem tapahtuma sai alkunsa vuonna 2015 halusta yhdistää uusia ihmisiä ja tapahtumia samaan tapahtumaan. Ensimmäistä kertaa tapahtuma järjestettiin kauniissa Lapland resort Ylläksen maisemissa ja mukana olivat suksi ja lumilauta Freestyle, moottorikelkka HillClimb sekä moottorikelkka freestyle -näytös livemusiikin kera.

Vuonna 2016 mukaan tapahtumaan tulivat lisäksi murtomaahiihto mäkinousu ja FatBiket ja motocrosspyörät. Mukana oli myös tunnettu showryhmä Stunt Freaks Team viihdyttämässä yleisöä. Mayhem 2016 tapahtumassa oli mukana +/- 90 urheilijaa ikähaarukaltaan 5-60 vuotiaita ja yli 2.000 katsojaa yhden päivän aikana.

Mayhem 2017 kasvaa jälleen tällä kertaa kahden päivän tapahtumaksi. Tapahtuma järjestetään 29-30.4. Pienemmät tapahtumat Oloksella ja Luostolla houkuttelevat mukaan lisää uusia kilpailijoita ja katsojia.

Moottoriurheilulajit

Mayhem tapahtumassa ajetaan HillClimb kisa sekä moottorikelkoilla että motocross pyörillä. Lisäksi tapahtumassa on mukana moottorikelkkojen Freestylen Pohjoismaiden mestaruuskilpailu ja kisan jälkeen kruunataan kautta aikojen ensimmäinen FSX pohjoismaiden mestari.

Kilpailujen lisäksi paikalla on mahdollisuus nähdä ja koeajaa tulevan kauden 2018 kelkkamalleja. Kaikki tämä tapahtuu yhden viikonlopun aikana yhdessä tapahtumassa: Mayhem @Ylläs

FSX Pohjoismaiden mestaruus

Scandinavian parhaat Freestyle kuskit esittävät vaativimmat temppunsa super-kicker rampista, lentäen 21 metriä 11metrin korkeudessa! Kautta aikojen ensimmäinen FSX Pohjoismaiden mestari kruunataan!

Kilpailumuoto

- 2 Super-kicker ramppia, 20-21metrin välillä rampista alastuloon
- 75 sekuntia / kuski
- Kuskeille, joilla Ruotsin, Norjan tai Suomen kilpailulisenssi
- Suomen Moottoriliiton ja FIMin alainen kilpailu
Kilpailunkulku
- Kisaan hyväksyntä ennakkovideolla
- Karsinta lauantaina 29.4
- Finaali sunnuntaina 30.4

Ennakkokarsinta

Turvallisuussyistä jokaisen kilpailijan tulee lähettää ennakkovideo itsestään ja hyppytaidoistaan. Videolla tulee näkyä vähintään kolme hyppyä SuperKicker rampista 20-21metrin välillä alastuloon. Video tulee toimittaa viimeistään 31.3 osoitteeseen www.mayhem.fi Kilpailijan tulee samalla myös ilmoittaa nimensä, kansallisuutensa ja yleisölle luettavaa tietoa itsestään.

Lisätietoa tapahtumasta:
http://www.mayhem.fi/