Mägi sivussa kauden avauksesta

Teksti
SM-pronssia viime vuonna ottanut Indrek Mägi on sivussa kauden kahdesta ensimmäisestä SM-kilpailusta.
Kuva
Jani Hovi
Viime vuonna MX1-luokan SM-sarjassa kolmanneksi ajanut KRT Kawasaki -tiimin Indrek Mägi on loukkaantumisen takia pois sarjan avauskilpailuista.

Motocrossin SM-sarja käynnistyy koronaviivästymisen jälkeen Karkkilassa 11-12. heinäkuuta. Näillä näkymin KRT Kawasaki -tallin ainoa kisakuljettaja kauden ensimmäisissä osakilpailuissa on MX V35 -luokan Suomen Cupissa ajava Matti Korkeamäki, sillä MX 1 -luokan SM-sarjaan tähdännyt Indrek Mägi joutuu loukkaantumisen takia jättämään väliin ainakin Karkkilan sekä viikkoa myöhemmin ajettavan Tampereen osakilpailut.

- Kartoitamme vielä korvaavaa kuskia ajamaan Indrekiltä väliin jäävät kilpailut, mutta tilanne on vielä epävarma, tiimipäällikkö Mikko Kaasinen KRT Kawasaki -tallista kertoo.

- Edustamme tiiminä ja yrityksenä myös sponsoreitamme ja Kawasakia, ja ajattaisimme mielellämme täyden kauden. Kilpailukykyistä kuskia on kuitenkin vaikea löytää näin kauden alun kynnyksellä. Mahdollisen tuuraajan tulisi olla kovan luokan kuski, jollaisia KRT Kawasakin puikoissa on totuttu näkemään.

Kaikkiaan motocrossin SM-sarja käsittää viisi osakilpailua.

- Luultavasti Indrek pystyy ajamaan jo Tornion osakilpailussa elokuun alussa. Hänen loukkaantumisensa oli valitettava takaisku, mutta onneksi hän on toipumassa. Hienoa joka tapauksessa, että kausi päästään pitkän kevään jälkeen aloittamaan.

Orimattilalaiselle KRT Kawasaki -tallille käynnistyvä kilpailukausi on tiimin neljäs.