Maailmanmestari Remes: ”Suomessa juhlitaan!”

Remekselle olisi riittänyt kauden viimeisestä kilpailusta kymmenessija mestaruuden varmistamiseen, joten turhia riskejä ei ollut tarpeen ottaa. Remeksen lähin uhkaaja Nathan Watson teki sen minkä pystyi tänään ja otti voiton, mutta kun Remes oli jälleen itse varmuus ja ajoi luokassa kolmanneksi, tuli mestaruus Suomeen toisen kerran peräkkäin.

- Otin kyllä koko päivän todella varmanpäälle, enkä huudattanut pyörää missään vaiheessa. Eikä siihen ollut mitään syytäkään, kun tämä riitti vallan mainiosti. Viimeisen pätkän jälkeen oli pitkä siirtymä maaliin ja kyllä siinä kuuntelin koko ajan, että kuuluuko pyörästä mitään ylimääräisiä ääniä tai muuta vastaavaa. Mutta pyörä pelasi loistavasti, TM-kuljettaja kertoi maalissa.

Eilisen protestinkäryn jälkeen päästiin tämän päivän kilpailu ajamaan läpi ilman suurempia tapahtumia.

- Hyvä, että mestaruus nyt ratkesi näin ajamalla, eikä mihinkään protestiin.

Onko Remeksellä sitten juhlat tiedossa tänään illalla?

- Tästä täytyy lähteä vielä tänään ajamaan lentokenttähotelliin yöksi ja sitten huomenna kotiin. Eikä täällä Ranskassa ole muutenkaan mukava juhlia, vaan odotellaan Suomeen niiden hommien kanssa, tuore maailmanmestari päätti.

Watson ajoi luokan MM-hopealle ja hänen maanmiehensä Daniel McCanney oli kolmas.

Phillips tuplamestariksi

E2-luokassa pidettiin tänään tuttuun tyyliin päivän kovinta vauhtia. Luokan ja samalla myös yleiskilpailun nopein oli tänään Taylor Robert, ennen Loic Larrieuta. Kolmanneksi kaasutteli Shercon Matthew Phillips, joka kruunattiin samalla maailmanmestariksi. Mathias Bellino ajoi tänään neljänneksi otti samalla MM-hopeaa. Larrieu oli luokan MM-pisteissä kolmas.

Samalla Phillips kruunattiin myös EnduroGP-luokan mestariksi, ennen Bellinoa ja Steve Holcombea.

E3-luokassa eilen mestaruuden varmistanut Holcombe ajoi voittoon, ennen Antoine Bassettia ja Jeremy Jolya. Johnny Aubert varmisti jo eilen luokan MM-hopean ja Manual Monni varmisti tänään MM-pronssin.

Stigell ja Kärkkäinen MM-nelosia

EJ-luokan voittoon ajoi tänään Josep Garcia joka otti samalla MM-pronssin. Mestaruuden jo edellisenä kisaviikonloppuna varmistanut, ja kakki MM-päivät tähän mennessä Giacomo Redondi oli päivän kakkonen. Ruotsin Albin Elowson oli kolmas ja hän oli puolestaan varmistanut hopeamitalin jo eilen. Henric Stigell ajoi tänään kuudenneksi ja nousi samalla sarjassa neljänneksi. Joni Kaivolainen oli tänään 27. Matias Savo joutui keskeyttämään, kun eilisen kaatumisen jälkeen kivut jalassa olivat liian kovat.

Naisten luokassa nähtiin taas tiukka taistelu voitosta. Voittoon ja samalla mestaruuteen ajoi Laia Sanz. Maria Franke jäi tänään Sanzille viisi sekuntia oli MM-sarjassa toinen. Kolmanneksi ajanut Jane Daniels oli myös sarjassa kolmas. Sanna Kärkkäinen ajoi eiliseen tapaan neljänneksi ja oli neljäs myös MM-sarjassa.

Xracing