Liiga jatkui Lievestuoreella
MX65-luokka oli odotetusti tuoreen MM-viitosen Saku Mansikkamäen näytöstä. Nuori KTM-kuljettaja ajoi kummassakin erässä puolen minuutin turvin voittoon ja pistejohto sarjassa kasvoi jälleen entisestään. Aaro Menna oli kummassakin erässä toinen, kuten sarjakakkoselle sopiikin. Kolmanneksi sijoittui ensimmäisessä erässä Eelis Viemerö ja toisessa Matias Miettinen.
MXC/B:ssä kolmen kärki erottui muusta joukosta, sillä samat kuljettajat olivat podiumilla kummassakin erässä. Sijoitukset tosin vaihtuivat kaikkien kohdalla. Ensimmäisessä erässä voitto ratkesi vasta kalkkiviivoilla. Kimi Tammi nousi kärkeen viimeisellä kierroksella ja oli maalissa vajaat kaksi kymmenystä ennen Hermanni Koskista. Erän kolmonen oli Miika Jukarainen.
Toisessa erässä erot olivat selkeämmät. Jukarainen nousi kärkeen kuudennella kierroksella ja puristi runsaan kahdeksan sekunnin eron toiseksi ajaneeseen Tammeen. Koskinen ajoi nyt maaliin kolmantena.
Päivä päättyi naisten Suomen Cupin kilpailuun. Ria Virtanen tuli ennakkosuosikkina Lievestuoreelle ja kummankin erän voittajana hän myös paikalta poistui. Virtanen johti ensimmäistä erää lähdöstä maaliin ja toisessakin erässä hän nousi kärkeen jo avauskierroksella. Maarit Mäkinen oli tiukoilla Laura Kurkisen kanssa ensimmäisessä erässä, mutta toisessa erässä erot olivat jo selkeämmät. Mäkinen oli siis toinen ja Kurkinen kolmas kummassakin erässä.
Tiukkoja eriä
Sunnuntai käynnistyi MXH-luokan kilpailulla. Ensimmäisessä erässä Matti Määttä kukisti Miikka Kalliokosken vajaalla neljällä sekunnilla. Toisessa erässä sama kaksikko kävi vielä tiukemman voittotaistelun. Nyt Määttä nousi kärkeen vasta toiseksi viimeisellä kierroksella ja oli maalissa sekunnin ennen Kalliokoskea. Avauserän kolmanneksi ajoi Henri Wiman ja toisessa erässä kolmospaikan miehitti Samuli Kähönen.
MXB-luokassa ensimmäistä erää hallitsi Eetu Kaapeli ajamalla kärjessä lähdöstä maaliin. Erän kakkonen oli Harri Hjelt ja kolmantena maaliin ehti Matti Kungas. Toisessa erässä ruutulippu heilui ensimmäisenä Tino Toikkaselle. Hän nousi kärkeen seitsemännellä kierroksella ohitettuaan siihen asti johtaneen avauserän voittajan, Eetu Kaapelin. Kaapeli ajoi maaliin erän kakkosena ja kolmanneksi sijoittui Aleksi Kallas.
MX125-luokan ensimmäisessä erässä Mauno Nieminen johti kisaa pitkään. Toiseksi viimeisellä kierroksella takaa tuli kuitenkin Aleksi Kurvinen ja puristi ohi ja voittoon reilun sekunnin turvin. Kolmanneksi sijoittui Max Sarkama. Toisessa erässä Nieminen otti hyvän startin ja ajoi ylivoimaiseen voittoon. Kurvinen sijoittui nyt toiseksi. Kolmantena maaliin ehti Sami Naukkarinen.
Seuraavan kerran MX-liigaa ajetaan syyskuun toisena viikonloppuna Porin Yyterissä.
Kari Salminen