Lawrencet juhlivat kauden päätteeksi

Hunter Lawrence voitti 250-kuutioisten mestaruuden.
Kuva
Gart Milan
Hunter Lawrence nappasi 250-kuutioisen mestaruuden Ironmanin radalla eilen illalla. Oman mestaruutensa jo aiemmin varmistanut Jett Lawrence ajoi puolestaan täydellisen kauden.

250-kuutioisissa Hunter Lawrence varmisti luokan mestaruuden jo päivän ensimmäisessä erässä. Näin ollen Honda voitti Amerikan sarjojen kaikki viisi mestaruutta. Päivän totaalin voittoon ajoi Jo Shimoda, joka toi samalla Kawasakille kauden ainoan voiton Amerikan radoilla. Lawrencen perässä toiseksi sarjassa ajoi Justin Cooper ja kolmanneksi Shimoda.

450-kuutioisissa Jett Lawrence varmisti mestaruuden jo aiemmin, mutta hänellä oli yhä panosta kauden päätöksessä. Lawrence jahtasi nimittäin niin sanottua täydellistä kautta, eli hän oli voittanut kaikki kisaerät tähän mennessä. Sama tahti jatkui myös kauden päätöksessä, mestarin ajaessa molempien erien voittoon. Päivän totaalin kakkonen oli Chase Sexton ja kolmas Aaron Plessinger. Lawrencen perässä sarjan kakkoseksi sijoittui Dylan Ferrandis ja kolmanneksi Plessinger.

Harri Kullas onnistui ensimmäisen erän startissa ja oli ensimmäisen kurvin jälkeen kahdeksantena. Erän aikana Kullas menetti yhden sijan ja oli maalissa yhdeksäs. Toisen erän startissa useampi kuljettaja ajoi lähes puomiin ja myös Kullas epäonnistui startissa, ollen parin ensimmäisen kurvin jälkeen 28. Kullas teki kuitenkin hienoa nousua ja oli lopulta ruutulipulla 12. Kullas ajoi sarjassa kolme viimeistä osakilpailua ja oli niiden ansiosta sarjan loppupisteissä 20.

Alla molempien luokkien sarjapisteet.

d

d