Lahti ei ollut tyytyväinen EM-avaukseen
Speedwayn Euroopan mestaruussarja (SEC) käynnistyi lauantaina 12. heinäkuuta Puolan Bydgoszczissa. Sarjan avausosakilpailun ainoa suomalaiskuljettaja oli 32-vuotias kouvolalainen Timo Lahti, joka edusti kilpailussa Ruotsia. Lahti sai paikkansa sarjaan villillä kortilla sen jälkeen, kun hän joutui jättämään karsintafinaalin väliin toukokuun lopun loukkaantumisensa vuoksi.
Lahden osalta kilpailu alkoi yhdellä pisteellä ensimmäisessä erässä, jossa hän nousi ulkoradalta ohi Vaclav Milikin. Toisessa erässä Lahti jäi lähtökiihdytyksessä viimeiseksi eikä kyennyt ohituksiin. Kolmannessa erässä kakkosradalta tullut hyvä startti toi hänet takasuoran taisteluun, mutta erän tuloksena oli kolmas sija. Kaksi viimeistä erää päättyivät nollatulokseen, ja kilpailu toi lopulta yhteensä kaksi pistettä ja 15. sijan.
– Ei tämä ollut toivottu aloitus, mutta annoin kaikkeni ja tähän se riitti. Bydgoszcz on aina ollut minulle vaikea rata, vaikka tuntuisi menevän kovaa, vauhti ei vaan riitä. Erityisesti ensimmäisessä kurvissa tippuu usein sijoituksia. Niin kävi tänäänkin. Leuka kuitenkin pystyyn – Güstrowissa onnistutaan paremmin, kommentoi Lahti kisan jälkeen.
EM-sarja jatkuu lauantaina 26.7.2025 Güstrowissa, Saksassa.