Kytönen uusissa väreissä Lahteen

Roni Kytönen nähdään tänä vuonna Hondan ohjaimissa.
Kuva
Studio Viljakainen
Roni Kytönen starttaa lauantaina uransa ensimmäiseen endurokilpailuun Hondan ohjaimissa.

Roni Kytönen teki sopimuksen italialaisen RedMoto Honda –tiimin kanssa tämän vuoden MM-sarjan osalta. Kytönen tulee taistelemaan alkavalla kaudella tiukasti EnduroJ-luokan maailmanmestaruudesta ammattitaitoisessa tiimissä, jossa hänen tiimikavereinaan ajavat Daniel McCanney (E2) ja Thomas Oldrati (E1). Ensimmäiset testit uudella kalustolla Kytönen veti tammikuussa, jolloin hän oli reilut kaksi viikkoa Espanjassa.

- Aluksi säädin pyörää pari päivää, mutta sain sen nopeasti mieleiseksi, jonka jälkeen sain paljon tehokasta ajoa alle. Kaikki meni todella hyvin ja minulle jäi hyvä kuva uudesta tiimistä, joka vaikuttaa todella hyvältä, Kytönen kertoi.

Espanjassa Kytösen kanssa testaamassa oli myös koko hänen tiiminsä, mukaan lukien Oldrati ja McCanney. Luonnollisesti testeissä myös kellotettiin kuljettajien aikoja.

- Teknisillä pätkillä jäin vielä tiimikavereille, mutta sain koko ajan sitäkin etumatkaa kavennettua. Nopealla pätkällä ajoin välillä jopa kovempaa kuin McCanney, joka oli kokonaisuutena meistä nopein, Kytönen paljasti.

Kytönen saapui takaisin Suomeen tammikuun viimeinen päivä, jonka jälkeen hän on päässyt ajamaan myös Suomessa. Alkuun meno Jämsän lumessa oli hieman haastavaa, mutta jo viime viikon lopussa tuntuma parani.

- Teimme iskareihin muutoksia, jotka auttoivat paljon.

Vaikka Kytösen päätähtäin onkin MM-sarjassa ja Italian mestaruussarjassa, niin hänet nähdään mukana myös ainakin kahdessa ensimmäisessä SM-osakilpailussa. Suomessa Jyväs-Marinen väreissä ajava Kytönen vihjaa kuitenkin, että saattaa osallistua myös Päitsille.

- Ensimmäinen Italian mestaruussarjan kilpailu on maaliskuun 1. päivä, jonka jälkeen on sitten Riihimäen SM-enduro. Toinen Italian sarjan kilpailu on Riihimäen jälkeen ja kolmas olisi sitten viikko Päitsin jälkeen. Eli olen kyllä Päitsin aikaan Suomessa ja saatan hyvinkin ajaa kisan, jos nyt pari ensimmäistä SM-kisaa menee putkeen, Kytönen pohtii.