Kytönen ei pysty osallistumaan Sixille

Roni Kytönen ei pysty osallistumaan kuukauden päästä käynnistyvään Six Days Enduroon.

Roni Kytönen nimettiin Suomen nuorten maajoukkueeseen Italian Six Days Enduroon. Valitettavasti RedMoto Honda-kuljettaja loukkasi nilkkansa Viron MM-osakilpailussa ja eilisen lääkärissä käynnin jälkeen varmistui, ettei hän pysty ajamaan Italiassa. Kaikeksi onneksi Kytönen sai myös positiivisia uutisia lääkäriltä.

- Nilkkaan ei ole tullut virheasentoa, joten se ei vaadi leikkausta. Jalka laitettiin kipsiin ja parantelen sitä nyt siinä. Minun pitäisi saada kipsi pois sinä päivänä, kun Sixillä pitäisi aloittaa pätkien kävely. Ja vaikka saisin kipsin aikaisemmin pois, niin ei nilkka ole missään nimessä täysin kunnossa vielä kilpailussa. Riskit sen uudelleen loukkaamiselle olisi olemassa ja olisi myös joukkueen kannalta väärin lähteä mukaan puolikuntoisena, Kytönen kertoi.

Kytösen ilmoituksen myötä Suomen Sixi-joukkueisiin tulee muutoksia. Alun perin aikuisten joukkueessa mukana ollut Samuli Puhakainen siirretään junioreiden joukkueeseen, jossa hän lähtee taistelemaan mitaleista Peetu Juupaluoman ja Hermanni Haljalan kanssa. Puhakaisen tilalle aikuisten maajoukkueeseen nostetaan puolestaan hänen veljensä Eetu Puhakainen, joka oli joukkueen varamiehenä. Näin ollen Suomen aikuisten joukkueessa Sixillä ajavat Eemil Pohjola, Roni Salin, Pyry Juupaluoma ja Eetu Puhakainen.