Kustaan voitto jäi Hämeenlinnaan

Antti Ahtila kaasutteli Kärme Kustaan voittoon tänään Eetu ja Samuli Puhakaisen kanssa.
Kuva
Jani Hovi
Ahtilan perunat lensivät Hätilän maastoissa tänään sillä vauhdilla, että tuloksena oli Kärme Kustaan Kiemuroiden voitto.

Kärme Kustaan Kiemurat kaasuteltiin tänään Hämeenlinnassa, tarkemmin ottaen Hätilässä. Vuorossa oli jo 49. kerta, kun kolmihenkiset joukkueet mittelivät vauhdistaan ja sitkeydestään. Tällä kertaa kilpailu vietiin läpi varsin kosteissa olosuhteissa, mutta kuljettajien ja katsojien onneksi vesisade käynnistyi vasta kuljettajien päästyä maaliin. Haasteita reitillä oli silti, sillä lunta tai jäätä ei Hämeenlinnasta löytynyt. Mutta tästä huolimatta useampi kuljettaja kertoi kilpailun maalissa, että reitti oli yllättävän helppo ja haasteita olisi kaivattu lisää.

Luokassa 1 odotettiin taistelua hämeenlinnalaisen Ahtilan perunat -joukkueen (Antti Ahtila, Samuli ja Eetu Puhakainen), sekä JHT Oy:n joukkueen (Eemil Pohjola, Peetu ja Pyry Juupaluoma) välillä. Valitettavasti suurta taistelua voitosta ei joukkueiden välillä syntynyt, sillä Pyry Juupaluoma väsähti sairasteluiden jälkeen toisella kierroksella ja päättikin jättää kisan kesken ennen viimeistä kierrosta. Peetu Juupaluoma ja Pohjola ajoivat vielä viimeisen kierroksen, mutta joukkueen tilille tuli keskeytys.

Ahtilan perunat sen sijaan ajoi tasaisen varmasti ja selvisivät ilman suurempia upotuksia tai vaikeuksia, ja lopulta tilille tulikin ylivoimainen voitto. Voittomarginaali oli lopulta tulosten mukaan lähes 50 minuuttia.

- Muutaman jouduttiin vähän auttamaan kaveria, mutta yllättävän helposti meni. Itselläni rupesi vähän puutumaan jo toisella kierroksella ja varsinkin loppu oli aika vetelää menoa, Ahtila kertoi. 

Toiseksi luokassa sijoittui Team Motopalvelun joukkue (Albert Juhola, Jonni Hujala ja Miro Niemi), jotka ehtivät päivän aikana nostelemaan pyöriä useampaan kertaan. 

Jonni Hujala.

Luokan kolmas oli joukkue nimeltään Nuoret ja Komeet. Joukkueessa ajoivat Janne Mukkala, Mika Paavola ja Juha-Pekka Tirkkonen. Nuorukaiset jäivät kakkossijasta 16 minuuttia.

- Eihän tämä nyt ihan huonosti ollut vanhoilta miehiltä. Meidän yhteenlaskettumme ikähän on joku 150 vuotta. Tuli kyllä upotettua moneen kertaan ja kaaduttua vesiojaan, mutta hauskaa oli, Mukkala kertoi.

Janne Mukkala.

Luokan neljäs oli joukkue nimeltään Ollin Omenat, jossa ajoivat Kasperi Koskinen, Arttu Löflund ja Oskari Vuori. He jäivät kolmossijasta reilut kaksi minuuttia. Muita joukkueita ei ykkösluokassa maaliin päässytkään.

Valitettavasti tällä hetkellä meillä ei ole vielä käytettävissä muiden luokkien tuloksia. Kilpailussa käytettiin ensimmäistä kertaa uutta ajanottoa ja järjestelmähaasteiden vuoksi virallisia tuloksia ei vielä ole. Julkaisemme tulokset heti kun ne saamme.