Kustaa lähestyy kosteassa säässä

40. kerran kaasuteltava Kärme Kustaa järjestetään Hämeenlinnassa jälleen tutuissa merkeissä. Kilpailun lähtö- ja maalipaikkana toimii Etu-Hätilän kivääriampumarata, josta joukkueet lähtevät reilun tunnin mittaiselle kierrokselle.

Reitti on ainakin vielä hyvässä kunnossa

Viikon ajan Hämeenlinnan seudulla jatkuneet sateet ovat sulattaneet lumet ja jäät pois reitiltä, mutta ainakin vielä viime sunnuntaina reitti oli hyvässä kunnossa.

- Viime viikonloppuna reitti oli yllättävänkin kuiva, mutta tietysti jos vettä sataa kilpailuun asti, saattaa tilanne muuttua ja sukat voivat kastua, nauraa ratamestari Arto Niskanen.

Viime vuonna reitti osoittautui monille kuljettajille vaikeaksi, kun sateet pehmittivät sen paikoin täysin.

- Reitti noudattelee pitkälle edellisten vuosien polkuja, mutta viime vuodesta on pahimpia paikkoja poistettu. Lisäksi tietysti reitti ajetaan eri suuntaan kuin aiempina vuosia, joten senkin avulla saadaan vaihtelua kuljettajille, Niskanen jatkaa.

Mäki ajetaan tuttuun tyyliin

Kilpailussa on tänä vuonna kuusi eri luokkaa. 1-luokka ajaa täydet kolme kierrosta ja 2-luokka kaksi kierrosta, kierroksen keston ollessa heillä noin 1 tunti ja 15 minuuttia. Business, naiset, army ja luokka 3 ajavat puolestaan lyhennettyä reittiä kaksi kierrosta. Heidän kierroksen kesto on hieman reilut tunti.

- 1- ja 2-luokka ajavat perinteisen mäen samalla tavalla kuin viime vuonnakin, mutta muut luokat eivät mäkeen tule. Lisäksi heiltä on otettu pari muutakin hieman vaikeampaa paikkaa pois, Niskanen päätti.

Kilpailun ilmoittautuminen on käynnissä osoitteessa:
https://www.fin-enduro.com/kilpailut.php?id=740

Ilmoittautuminen päättyy 26.11. klo 20:00

Lisätietoa kilpailusta:
http://www.hameenlinnanmoottorikerho.net/3

HUOM!

Kilpailualueella on armeijan kovapanosharjoituksia joka päivä kilpailuaamuun asti, joten reittiin tutustuminen etukäteen on sen takia kielletty.

Xracing