Kullas Tampereen valtias

Harri Kullas otti voiton Tampereen Supercrossin toisena iltana, ennen Hugo Basaulaa ja Cade Clasonia.
Kuva
Jani Hovi
Harri Kullas voitti Tampere Supercrossin toisen illan ja nappasi samalla dramaattisten vaiheiden jälkeen myös Tampere Dominator -tittelin.

Tampereen Supercrossin toinen kisailta oli jälleen kerran loppuunmyyty, eikä paikalle päässyt yleisö varmasti joutunut pettymään näkemäänsä. Jo ensimmäisestä kisaerästä lähtien nähtiin loistavaa taistelua, eikä myöskään finaali jättänyt ketään kylmäksi.

Harri Kullas nappasi finaalin startin nimiinsä, saaden peräänsä Hugo Basaulan ja Alex Rayn. Perjantaina toiseksi sijoittunut Cade Clason epäonnistui pahoin startissa ja oli ensimmäisen kurvin jälkeen aivan viimeisten joukossa. Ray ohitti parin kierroksen kuluttua Basaulan ja suuntasi katseen kohti Kullasta. Nopeasti Ray ohittikin Kullaksen ja sai ajettua pienen eron Kullakseen. Finaalin puolen välin jälkeen vaikutti siltä, että Ray väsyi hieman ja teki muutamia virheitä, Kullaksen päästessä aivan Rayn takapyörään kiinni. Toiseksi viimeisen kierroksen alussa Kullas teki siirtonsa ja ohitti Rayn. Ray yritti iskeä takaisin seuraavalla suoralla, mutta teki ison virheen ja kaatui rajusti. Niinpä Kullas ajoi suvereeniin voittoon.

- Ray rupesi tekemään virheitä finaalin toisella puoliskolla, kuten eilenkin. Yritin antaa hänelle painetta ja sitten kun kisaa oli jäljellä viitisen kierrosta, päätin ottaa kaikki irti. Onnistuinkin ohittamaan hänet puhtaasti ja olen tyytyväinen voittoon, Kullas kertoi.

Rayn kilpailu jäi kesken kaatumisen seurauksena.

- Harmittaa todella paljon. Ilmat lähtivät pihalle kaatumisessa ja nyt vähän joka paikkaa kolottaa, mutta olen kyllä muuten kunnossa. Oli mahtavaa olla taas Suomessa ja fanit täällä ovat upeita, Ray kertoi.

Toiseksi kilpailussa ajoi Basaula, joka piti takanaan kolmanneksi nousseen Clasonin. Finaalin puolessa välissä näytti, että Clason oli jopa kärkiporukan nopein ja tavoitti Basaulaa vauhdilla, kunnes hänen vauhtinsa putosi.

- Satutin nilkkani pari viikko sitten ja finaalin puolessa välissä taitoin sen uudelleen. Sen jälkeen päätin ottaa varman päälle, enkä turhaan riskeerannut, Clason kertoi.

Ludovic Macler oli tänään paremmassa vauhdissa kuin eilen ja kaasutteli neljänneksi. Myös Priit Rätsep onnistui hyvin ja oli viides. Juuso Matikainen oli kahdeksas ja tänään finaaliin itsensä ajanut Emil Silander keskeytti kisan kaaduttuaan.

Vesterinen otti voiton

Lites-luokassa Joni Mäkelä otti startin nimiinsä, ennen Matias Vesteristä. Starttisuoralla rytisi myös ja kolarissa osallisina olivat Jaro Pääkkönen ja eilen toiseksi ajanut Kasper Kangasniemi. Mäkelä piti muutaman kierroksen ajan Vesterisen takanaan, ennen kuin hänen oli pakko antaa johtopaikka pois. Vesterinen ajoikin lopulta finaalin voittoon ennen Mäkelää ja kolmanneksi kaasutellutta Juha Kaitaista. Pääkkönen teki hyvän nousun ja oli neljäs, ennen Pyry Juupaluomaa.