Kullas, Rainio ja Hindersson podiumilla Virossa

Sampo Rainio seisoi MX125-luokan korkeimmalla korokkeella. Luokan toinen oli viime viikonloppuna Sipoossakin mukana nähty Romeo Karu ja kolmas Kasimir Hindersson.
Viron motocross-sarja käynnistyi tänään Karksin radalla. Mukana oli myös iso joukko suomalaisia kuljettajia.

Viron MX-sarja saatiin käyntiin viikko ennen Suomen sarjaa. Tänään ajetussa avauskilpailussa olikin mukana monta suomalaista kuljettajaa, jotka hakivat tuntumaa Karkkilasta käynnistyvään SM-sarjaan.

MX1-luokassa nähtiin tuttuun tyyliin todella kovatasoinen kilpailu. Matiss Karro ajoi ensimmäisen erän voittoon, mutta joutui nousemaan toisessa erässä letkan häntäpäästä, ollen maalissa kolmas. Se riitti tuomaan kuitenkin Karrolle päivän totaalin voiton. Andero Lusbo oli ensimmäisessä erässä vasta kuudes, mutta toisen erän voitto nosti hänet päivän totaalissa toiseksi. Harri Kullas ajoi tasaisen päivän, ollen ensimmäisessä erässä neljäs ja toisessa erässä kakkonen. Päivän päätteeksi Kullas oli Lusbon kanssa tasapisteissä, mutta toisen erän sijoituksen perusteella Kullas jäi totaalissa kolmanneksi. Erki Kahro oli päivän neljäs ja Karel Kutsar viides. Miro Sihvonen avasi kisakautensa myös ja ajoi molemmissa erissä yhdeksänneksi, ollen myös päivän totaalin yhdeksäs.

MX2-luokka ja MX125-luokat ajoivat tänään yhdistetyssä lähdössä, tason ollessa isomman luokan tavoin kova. Ensimmäisen startin voittoon ajoi Jörgen-Matthias Talviku, ennen Kutsaria ja Kahroa, jotka urakoivat molemmissa luokissa. Kahro oli toisen erän ykkönen, Talvikun ajaessa toiseksi ja Kutsarin kolmanneksi. Näin ollen päivän totaalin voitto meni Talvikulle. Suomalaisista MX2-luokassa ajoivat Jere Haavisto ja Wiljam Malin. Haavisto oli molemmissa erissä kahdeksas ja oli myös luokan totaalin kahdeksas. Malin puolestaan ajoi luokassa eräsijat 11. ja 9. Malin oli totaalissa yhdeksäs. Sampo Rainio oli molemmissa erissä 125-luokan selvä ykkönen. Rainio jätti taakseen myös monta MX2-luokan kuljettajaa, ollen yhdistetyissä 10. ja 9. Kasimir Hindersson oli MX125-luokassa ensimmäisen erän kakkonen ja kolmas toisessa erässä, ollen luokan totaalin kolmas. Rainio tavoin Hindersson jätti erissä taakseen kasan MX2-luokan kuljettajia, ollen erien yhteistuloksissa 18. ja 17.

MX65-luokassa Viktor Leppälä epäonnistui hieman ensimmäisessä erässä ja oli 11. Toisessa erässä Leppälä onnistui huomattavasti paremmin ja ajoi kolmanneksi, ollen totaalin viides. MX85-luokassa Eemil Pesonen oli puolestaan päivän 10. (eräsijat 9. ja 13.)

Kilpailun täydelliset tulokset.