Kullas haki säätöjä pyöräänsä

Kuva
Cab Screens Crescent Yamaha -tiedotus
Harri Kullas ajoi viidenneksi Britannian motocross-sarjan avauskilpailussa viime viikonloppuna. Mies ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa, sillä pitkä kisatauko ja uusi pyörä toivat ajoon omat haasteensa.

Harri Kullas avasi kisakautensa sunnuntaina, kun Britannian kovatasoinen mestaruussarja polkaistiin käyntiin Culhamissa. Kullas lähti kauteen tutussa tiimissä, mutta uudella pyörällä, kun hänen Cab Screens Crescent -tiiminsä vaihtoi tälle kaudelle Yamahan pyöriin.

- Olen tyytyväinen pyörään ja nauttinut ajosta. Olemme testanneet monenlaisia osia, mutta minun oli helppo päästä heti alussa sinuiksi pyörän kanssa. Ennen kilpailua meillä oli vain vaikeuksia saada kaikkia tarvittavia osia pyörään ja niiden puuttuminen hieman hankaloitti ensimmäistä kilpailua, Kullas kertoi.

Sunnuntain aika-ajot Culhamissa olivat hieman erikoiset, sillä noin puolelle kuljettajista ei saatu lainkaan kierrosaikoja, eivätkä kaikki kierrokset kirjautuneet muutenkaan tuloksiin ajanotto-ongelmien vuoksi.

- Järjestäjä laittoi lopulta ilmeisesti arvioimalla kaikille tuloksen ilman todellisia kierrosaikoja, Kullas nauroi.

Kullas oli aika-ajojen tuloksissa lopulta 11. ja sai näin ollen kohtuullisen hyvän puomipaikan. Molemmat kisaerät menivät Kullaksella saman kaavan mukaan. Startit olivat hyviä ja ajo oli tasaisen varmaa. Molemmissa erissä Yamaha-kuljettajan sijoitus olikin kuudes ja hän oli päivän totaalin viides.

- Ensimmäisessä erässä menin pyörän säätöjen osalta vähän väärään suuntaan ja ajo oli todella hankalaa. Otin aika varman päälle ja ajoin ilman riskejä. Toisessa erässä alussa meno oli hyvää, mutta sitten kädet menivät jumiin. Erän lopun ajelinkin käytännössä yksin, Kullas selvitti.

Kokonaisuutena Kullaksen kauden avaus meni kohtuullisesti, mutta ei kuitenkaan niin hyvin kuin mies itse odotti.

- Muutama asia pyörässä vaatii vielä hieman säätämistä ja lisäksi minun täytyy saada lisää treeniä, sekä kilpailuja alle. Tänä vuonna menin ensimmäistä kertaa tärkeisiin kisoihin ilman, että olisin ajanut ennen sitä kansainvälisiä kilpailuja. Koska edellisestä kilpailusta oli aikaa puolisen vuotta, niin homma oli vähän hankalaa. Tietysti viime vuoden loukkaantuminen ja pyörän vaihto vaikuttivat myös osaltaan asiaan. Yritän saada ajettua yhden pienemmän kilpailun, ennen kuin Brittien sarja jatkuu 23. toukokuuta, Kullas päätti.

MX1-luokan molempien erien voitot menivät Evgeny Bobrysheville. Dylan Walsh oli ensimmäisessä erässä toinen ja Tommy Searle kolmas. Toisessa erässä kaksikko vaihtoi paikkoja, joten totaalin kakkossija meni Searlelle.

Kasimir Hinderssonin piti aloittaa myös kisakautensa Britannian mestaruussarjassa viikonloppuna, mutta murtunut solisluu pitää Hinderssonin toistaiseksi sivussa kisaradoilta.