Kullaksen näytös jatkui

Kullakselle ei löytynyt vastusta Karkkilasta. Kuva: Jani Hovi / Xracing Kullakselle ei löytynyt vastusta Karkkilasta. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Tummat pilvet leijailivat Karkkilan yllä, kun päivän viimeinen startti oli käynnistymässä. Pilvet toimivat kuitenkin onneksi vain pelotteena, sillä vettä ei taivaalta tullut.

MX1-luokan toisen erän startin otti nimiinsä Harri Kullas, perässään Niko Koskela, Niko Kalatie, Toni Eriksson ja Miro Lehto.

Ensimmäisen erän tapaan Kullas ajoi jo ensimmäisen kierroksen aikana muutaman sekunnin eron takana tuleviin ja peli oli selvä. Hänen takanaan Kalatie menetti pelin ensimmäisenä kärkitaistelusta radan takalenkillä, luultavasti kaaduttuaan. Eriksson ohitti muutaman kierroksen jälkeen Koskelan ja rupesi tekemään häneen eroa. Reinike tuli takaa ja ohitti Lehdon, nousten neljänneksi. Koskela oli kuitenkin tuossa vaiheessa jo viiden sekunnin karkumatkalla.

Kärjessä Kullas ajoi varmasti voittoon ja eroa toiseksi tulleeseen Erikssoniin tuli 1:18. Eriksson nousi samalla SM-sarjan kärkeen. Koskela ajoi kolmanneksi, kuusi sekuntia Erikssonin takana. Reinike ajoi neljänneksi ja Lehto viidenneksi. Kalatie otti kuudennen sijan.

Täydelliset tulokset:

https://speedhive.mylaps.com/Events/1422356

Xracing