Kotimaan kilparadoille uusi Silve Support-tiimi

Teksti
Jaakko Kauppinen (vas.), Peetu Salokoski ja Teemu Makkonen
Kuva
Studio Viljakainen
Silve Racingin kuljettajat kotimaan radoilla lisääntyvät.

Kotimaisen Silve Racing -tiimin alle muodostuu toinen Silve Support -tiimi. Tiimin omistaja Petteri Silvennoinen haluaa jakaa tietotaitoa ja osaamista mahdollisimman laajalle, minkä johdosta hän päätti perustaa toisen tiimin päätiimin rinnalle.

-Päällimmäisenä syynä tiimin taustalla on se, että haluan tuoda osaamistamme muidenkin käyttöön, kun vain KTM:n virallisen ohjelman kuljettajille. Tiimi toimii erillisenä omana tiiminään, mutta samojen ihmisten ja taustavaikuttajien toteuttamana. Meillä on kasassa hyvät ihmiset ja kontaktit jo tuon KTM:n virallisen kilpatiimin kautta. Toimitaan jo aktiivisesti yläkoululeirillä ja maajoukkue toiminnassa, niin uusi tiimi toimii hyvänä jatkumo ja yhtenä tapana olla auttamassa suomalaista motocrossia. Uuden tiimin myötä ajatuksena on, että mahdollisimman moni kuljettaja voisi hyötyä tästä, Silvennoinen aloitti.

Uuden Silve Support-tiimin muodostavat tulevalla kaudella Teemu Makkonen, Jaakko Kauppinen sekä Peetu Salokoski.

-Tulevan kauden kuljettaja trion kanssa olemme työskennelleet aiemminkin ja tätä kautta pystymme tarjoamaan heille aiempaa parempaa apua. Kolmikko oli myös melko selvä valinta näin tiimin ensimmäiselle kaudelle, koska aiempaa taustaa löytyi jo yhteistyön pohjalta eri tasoilta. He ovat myös hyvä sekoitus kokemusta sekä nuoruuden intoa, niin mukava työskennellä heidän kanssaan, Silvennoinen päätti.

Makkonen oli viime vuoden pois kilparadoilta ja keskittyi muihin elämän osa-alueisiin. Nyt tuore motocrossvalmentaja janoaa kuitenkin jälleen lähtöpuomin taakse ja palaa omin sanoin motivoituneempana, kuin koskaan takaisin motocrossin SM-sarjaan MX1-luokkaan.'

-Viime vuoden aikana mietin jo useampaan kertaan, että miten on uran jatkon laita, mutta lopulta aloitin yhteistyön Heidi Julkusen kanssa, joka toimii psyykkisenä valmentajana. Hänen ammattitaidoillaan motivaationi on parempi kuin koskaan ja olen todella innoissani tulevasta kaudesta. Myös mahdollisuus jatkaa yhteistyötä Petterin kanssa Silve Support-tiimin möytä on aivan loistava juttu, Makkonen kertoi.

Tiimin toinen ison pyörän kuljettaja Jaakko Kauppinen harjoitteli jo talven ykköstiimin kuljettajien kanssa Euroopassa ja oli omin sanoin tyytyväinen reissuun sekä sen antiin. Kauppinen on avannut jo kilpailukautensa Mulgikrossissa Virossa, missä nuorukainen osoitti jo hyvää vauhtia.

-Tämä on ollut hieno mahdollisuus päästä mukaan tähän uuteen tiimiin, ja talvella pääsin harjoittelemaan sekä elämään Suomen parhaiden kuljettajien kanssa Euroopassa usean viikon ajan. Se oli todella opettavaista seurata heidän tekemisiään, niin radalla, kun sen ulkopuolella. Tiimin myötä on saatu myös lisää osaajia ympärille, mistä on ollut valtavasti jo hyötyä tähän mennessä. Oma valmistautuminen kauteen on ollut onnistunut ja odotan kovasti jo, että päästään kisaamaan kunnolla, Kauppinen kertoi.

Tiimin kolmas kuljettaja Peetu Salokoski edustaa tulevaisuuden osaajia kilpailee ensimmäistä kauttaan MX65-luokassa. Salokoski on viime vuoden MX50-luokan mestari.