Kolme suosikkia

Ketkä lähtevät motocrossin MX1-luokassa suosikkeina kauteen, josta tulee ennakkoon ajateltuna hieman poikkeuksellinen aiempiin vuosiin nähden.

Motocrossin MX1-luokan SM-sarjan aattona voidaan todeta, että alkava kausi tulee poikkeamaan merkittävästi aiemmista vuosista.  Ensinnäkin, sarja-avaukseen on ilmoittautunut ainoastaan 27 kuljettajaa, mikä on yksi lähihistorian pienimmistä kuljettajamääristä kauden avauskilpailussa. Poikkeuksellista on myös se, että sarjaan lähtee  vain kaksi kuljettajaa, jotka ovat aiemmin ottaneet yhden tai useamman erävoiton MX1-luokan SM-sarjasta ja vain yksi kuljettaja, jolla on useampi kuin yksi erävoitto taskussaan. Samoin vain yksi kuljettaja on pystynyt ottamaan osakilpailuvoiton tililleen.

Suosikit

 Ennakkoon voitaisiin tehdä jopa niinkin tiukka linjaus, että koko sarjaan lähtee kaksi selvää suosikkia, mutta nostetaan suosikkien joukkoon myös kolmas kuljettaja. Sarjan viime kaudella voittanutta Erki Kahroa ei Hyvinkäällä nähdä, sillä virolainen ajaa samaan aikaan Hangtownissa Amerikan motocross-sarjan avauskilpailua.

Meidän papereissamme suurin suosikki kauteen lähdettäessä on Juuso Matikainen. Matikainen on SM-sarjojen kestomenestyjä ja oli viime vuonna sarjan kakkonen Erki Kahron jälkeen. Voittoihin Matikainen ei kaudella yltänyt, mutta oli ainoa, joka pystyi haastamaan Kahroa. Matikaisesta on kypsynyt erittäin tasainen kuljettaja, eikä kovan harjoitusmotivaation kautta Husqvarna-kuljettajan kunto myöskään lopu kisaerien aikana. Tämä onkin yksi hänen suurimmista eduistaan moneen muuhun kuljettajaan nähden. Matikaisella on myös hyvä tukiverkko takanaan, joten silläkään puolella ei ole puutteita.

Santtu Tiainen on sarjan ainoa kuljettaja, joka on voittanut useamman kuin  yhden SM-erän MX1-luokassa ja Tiainen on myös luokan Suomen mestari vuosilta 2017 ja 2014. Tälle kaudelle Tiainen on muuttanut valmistautumistaan merkittävästi,  eikä hän ole enää asunut koko talvea Keski-Euroopassa. Siilinjärvellä vietetyn talven jälkeen Tiainen on  käynyt harjoitusleirillä Belgiassa keväällä. Myös kilpailukalusto on Tiaisella vaihtunut, kun hän siirtyi KTM:n ohjaimiin. Pitkän uran motocrossissa tehnyt Tiainen saattaa hyvinkin hyötyä näistä muutoksista ja sitä kautta tulleen lisääntyneen motivaation myötä myös ajo saattaa hyvinkin rentoutua ja parantua.

Kim Savaste nähdään Hyvinkäällä mukana 137 Motorsportin KTM:llä. Alustavien tietojen mukaan Savaste ei pystyisi ajamaan koko SM-sarjaa, mutta mikäli tähän asiaan tulee muutos, on hän paperilla ennakkoon jopa ehkä suurin suosikki. Savasteen osalta suurin kysymysmerkki on se, miten hän viihtyy 450-kuutioisen pyörän ohjaimissa.  Savasteen ajokerrat isolla pyörällä ovat vähissä, joten niiltä osin hän on täysin kirjoittamaton kortti. On kuitenkin selvää, että vaikka Savaste on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista aivan liian paljon, on hän Suomen radoilla ajaessaan aina suuri suosikki.

Haastajat

Haastajien puolelta ensimmäisenä esiin täytyy nostaa viime vuoden MX2-luokan Suomen mestari Santeri Kinnunen. Kinnunen ajoi mestaruuteen viime vuonna tasaisuudellaan, jota korosti sekin, ettei hän voittanut kauden aikana yhtään kisaerää.  Kinnunen keräsi tasaisesti pisteitä ja se taktiikka riittää usein todella korkealle. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Kinnunen on tottunut isoon pyörään , joka luultavasti sopii hänen ajotyylilleen hyvin. Myös Kinnusella on vahvat tukijoukot ja hän tekee pyyteettömästi työtä, joten lähtökohdat ovat hyvät.

Joni Tuominen ajoi viime kaudella MX1-luokan SM-sarjassa neljänneksi ja seisoi kerran erän jälkeen palkintokorokkeella. Tuominen on myös tasaisen varma kuljettaja, jonka suoritustaso ei juurikaan heittele. Mikäli Tuominen on saanut talven aikana hiottua hieman lisää huippuvauhtia, voi hänestä tulla yksi sarjan yllättäjistä. Viime vuonna sarjassa kuudenneksi sijoittunut Miro Lehto kuuluu Tuomisen tavoin tasaisiin  suorittajiin, jolla on myös vahva kuntopohja. Vuosina 2017 ja 2016 sarjassa neljänneksi sijoittunut  Lehto tarvitsee Tuomisen tavoin hieman lisää huippuvauhtia, jolloin mitalit ovat lähellä.

Haastajista kirjoittamattomin kortti on Harri Yli-Villamo, joka on sarjaan lähtevistä kuljettajista toinen, jolla on tilillään SM-erävoitto isosta luokasta. Tuo erävoitto tuli kauden 2016 avauserästä Kuopiosta. Valitettavasti Yli-Villamo kaatui heti seuraavassa erässä ja mursi solisluunsa ja siihen päättyi hänen hyvä menonsa. Parin viime kauden aikana Yli-Villamo on kärsinyt loukkaantumisista. Ne ovat näkyneet hänen suorituksissaan, eivätkä sijoitukset ole olleet toivottuja.  Muutaman vuoden takainen erävoitto kuitenkin osoittaa, että potentiaalia on olemassa.