Kirssin kisa jäi hiekkaan
Mukana oli Suomalaisista paikalla vain Simo Kirssi, jolla tavoitteena ajaa koko
sarja Fred Andrewsin johtamassa F.A.R. Husqvarna
tiimissä 310 kuutioisella Husqvarnalla.
Kilpailussa mennään lähtöpaikalle ranking- listauksen mukaan ja Simolla ei ollut
edelliseltä vuodelta sijoituksia kyseisestä sarjasta,
joten lähtöpaikaksi määräytyi viimeisenä XC1- luokan kuljettajana
starttiviivalle.Lähtö meni hyvin ottaen lähtöpaikan huomioon, Husqvarna
hyökkäsi lähtöviivalta noin 10 joukossa ensimmäiseen mutkaan. Toisessa mutkassa oli
kuitenkin kolari jossa Simo joutui väistelemään
kuljettajia ja siinä meni samalla useampi sija.
Kilpailun kulkua häiritsi todella pölisevä maasto, joka aiheutti monelle kuskille
ongelmia mm. ilmansuodattimien kanssa. Kilpailu päättyi
Kirssin kohdalta myös samaiseen ongelmaan, eli ilmansuodatin tukkeutui ihan täysin
ja matkanteko loppui reitille.
Simon sanoin päivän tapahtumia:
'Kilpailun startti meni loistavasti siihen nähden miten huonon paikan sain, alussa
jouduin väistelemään paria kaveria jotka kaatuivat
eteeni, mutta sen jälkeen pääsin ajamaan omaa ajoani. Olin hyvissä asemissa kisan
puolivälissä olleessa välitankkauksessa. Kilpailu päättyi
tällä kertaa putsarin tukkeutumiseen, mutta nyt on jo ajatukset siirretty
sunnuntaina ajettavaan toiseen osakilpailuun ja sieltä lähdetään hake-
maan hyvää tulosta tiimille ja itselleni!'
Sarja jatkuu sunnuntaina Aonia Pass MX- parkin maastoissa Georgian osavaltiossa. Sää
on ollut vaihteleva, mutta säätiedotukset lupaavat
poutaista kelia sunnuntaille.
Timo Salonen