Kerhojoukkueissa vahvaa suorittamista hymyssä suin

Tiitus Enjala, Väinö Santamäki, Janne Mukkala ja Mika Paavola pitivät palaveria tänään Italian varikolla.
Kuva
Jutta Autio
Suomen kerhojoukkueet jatkavat vahvasti kohti maalia Italiassa. Ainoastaan Hyvinkään Konekerhon joukkue koki tänään keskeytyksen.

Hot One Racing -joukkueessa käytiin tänään kovaa sisäistä kilpailua Tiitus Enjala ja Väinö Santamäen kesken. Tuo taistelu kääntyi lopulta Santamäen eduksi viiden sekunnin turvin. Enjalan, Santamäen ja Jani-Petteri Leinon joukkue nousi tänään muutaman sijan on kilpailussa nyt 47. Old School Club-joukkueemme on kilpailussa 68. Juha Saarelan, Mika Paavolan ja Janne Mukkalan muodostama joukkue jatkaa näin ollen taseisen vahvoja suorituksia. Mukkala oli tänään porukan nopein kuljettaja.

Tasaiseen tahtiin jatkuu myös Dynaset Hydraulics Finlandin kilpailu. Viidettätoista Sixiään ajava Reijo Karppinen on päässyt kilpailun edetessä hyvään vauhtiin ja oli taas porukan nopein. Karppisen kanssa joukkueessa ajavat Jorma Kakko ja Tero Riuttamäki. Joukkue on tuloksissa sijalla 114.

- Tänään oli todella hieno päivä. Siirtymillä oltiin välillä todella korkealla vuoristossa ja maisemat olivat mahtavia. Ennen päivää mietimme, että tänään saattaisi olla vähän kireämmät siirtymävälit, mutta kyllä huoltoon jäi aikaa pääosin sellaiset 4 – 9 minuuttia. Tänään pölykään ei ollut niin suuri ongelma, joten päivä oli kyllä ylivoimaisesti paras tähän asti. Verrattuna aiempiin Six Days Enduroihin, tämä on aika keskitasoa vaativuudeltaan. Eilen oli vähän raskaampaa, mutta tänään helpompaa. Sen verran nämä kilpailut ovat muuttuneet, että ennen ehdin kesken päivää pysähtymään ja ottamaan valokuvia, mutta nyt ei kyllä enää ehdi, Karppinen nauroi päivän päätteeksi.

Hyvinkään Konekerho starttasi päivään kolmen miehen voimin, mutta Jaakko Schildt joutui jättämään päivän kesken. Tietojemme mukaan Schildtin tiistaina loukkaama niska kipeytyi ja hän päätti keskeyttää. Näin ollen Heikki Santala ja Arto Kallioinen pitävät joukkuettaan pystyssä. HyKoKe on tuloksissa tällä hetkellä 135.