Kausi pakettiin

Tim Gajser otti mestarin arvon mukaisesti voiton myös kauden viimeisestä GP:stä.
Kuva
Bavo Swijkers
Motocrossin MM-sarja saatiin päätökseen tänään Italiassa ja samalla saatiin jakoon loput mitalit.

MXGP-luokassa maailmanmestaruuden jo edellisessä kilpailussa varmistanut Tim Gajser otti päivän totaalin voiton. Honda-kuljettaja voitti toisen erän ja oli ensimmäisessä erässä kakkonen. Romain Febvre puolestaan ajoi ensimmäisen erän voittoon ja oli toisessa erässä kakkonen, mutta jäi toisen erän sijoituksen perusteella totaalin kakkoseksi. Päivän kolmas oli Gautier Paulin, joka päätti näin ollen uransa palkintokorokkeelle. Jeremy Seewer oli päivän neljäs ja Paulinin tavoin uransa päättänyt Clement Desalle viides. MM-pisteissä toisena ennen kauden päätöskilpailua ollut Tony Cairoli oli epäonninen ja joutui keskeyttämään toisen erän rikkoutuneen vaihdepolkimen vuoksi. Tämä tarkoitti sitä, että Yamaha-kuljettaja Seewer nousi italialaisen ohi ja kakkoseksi sarjan loppupisteissä. KTM:n Cairoli oli sarjan kolmas.

MX2-luokassa Ben Watson otti uransa toisen voiton, uransa viimeisessä MX2-luokan kilpailussa. Päivän kakkonen oli mestaruuden jo aiemmin varmistanut KTM-kuljettaja Tom Vialle ja kolmas Maxime Ranaux. Loppupisteissä viimeisen erän kaatumisen jälkeen keskeyttänyt Yamahan Jago Geerts oli MM-kakkonen ja hänen tiimikaverinsa Maxime Renaux kolmas.

Alla MM-sarjojen loppupisteet.