Kärkkäinen: ”Mitalista ajetaan”

- Kyllä mitalista lähdetään ajamaan. Sitä vartenhan täällä ollaan, että mitalia lähdetään hakemaan. En minä täällä muuten olisi.

Kärkkäinen muutti talvella treenikuvioita ja uskoo sen tuottavan tulosta.

- Valmentautuminen muuttui talvella ja olen treenannut eri tavalla kuin aikaisemmin. Se on vaikuttanut positiivisesti ja uskon, että olen viime vuotta vahvempana täällä mukana. Ei menestys kunnosta ainakaan jää kiinni. Olen ollut nyt puolitoista viikkoa täällä treenaamassa ja ajo meni koko ajan parempaan suuntaan. Nyt vain lähdetään tekemään parasta mahdollista ajoa. Maasto on täällä hiukan erilaista kuin se, jossa olin treenaamassa, mutta uskon, että hyvin se silti sujuu.

Kärkkäinen uskoi, että maastokokeet ovat melko kovavauhtisia ja piti sitä pienenä etuna itselleen. Maastokeiden mitta sen sijaan mietitytti.

- Crossitesti ei ole kuin kolme kilometriä ja endurotesti pari kilometriä. Extremekin on joku puolitoistakilometrinen. Kyllähän ne ovat tosi lyhyitä. Ei siellä kyllä mitään kauhean ihmeellisiä paikkoja ole. Odotin kyllä pahempia ja vaikeampia paikkoja. Ainoa on se extremen mäki, josta en kyllä vielä tiedä, mitä sen kanssa teen. Ylöshän se olisi pakko ajaa, jos vain pääsee. Mutta se mikä mietityttää, on todennäköinen pöly. Sen verran pehmeää tuo maasto on.

Kari Salminen