Jukola voitti Räyskälässä
Kilpailun järjestäjä, Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla, oli suunnitellut Räyskälän lentokentän ympäristöön reilun 10 kilometrin pituisen reitin, joka A-, B- ja V40-luokissa kierrettiin kuuteen kertaan.
Aleksi Jukola oli kilpailussa aivan omaa luokkaansa. Ensimmäinen kierros sujui ikään kuin reittiin tutustuessa toiseksi nopeimmin, mutta kaikilla seuraavilla kierroksilla Jukola pysäytti kellot nopeimpaan aikaan. Yleiskilpailussa toiseksi sijoittunut Samuli Puhakainen jäi voittajasta lähes kuusi minuuttia. Kisassa kolmanneksi ajanut Janne Mukkala hävisi kakkossijan 14 sekunnilla. Samalla kaikki kolme ajoivat myös luokkavoittoihin, sillä A1-luokka kirjattiin Puhakaiselle, A2-luokan voitti Mukkala ja A3-luokan voittopytty meni Jukolan palkintokaappiin.
B1-luokan voittoon ajoi Juuso Piippo, B2-luokan nopein oli Oskari Hellman ja B3-luokan ylivoimainen ykkönen oli Ville Venäläinen. V40-luokassa voittajaksi ajoi Pasi Lindroos.
Vähemmän kierroksia
C-luokissa reitti kierrettiin neljään kertaan. C1-luokassa voittoon ajoi selkeästi Riku Nieminen. Hän oli nopein joka kierroksella. C2-luokassa Miro Lehto ylsi samanlaiseen suoritukseen, sillä hänkin ajoi pohja-ajan joka kierroksella. C3-luokassa Joonas Pursiainen ei jäänyt kilpakumppaneitaan huonommaksi. Myös hän otti voiton selvittämällä kaikki kierrokset muita nopeammin.
V50- ja V60-luokissa urakoitiin myös neljä kierrosta. V50-luokan voitti Karri Tikkanen ja V60-luokan voittajaksi kirjattiin Ari Kannela. Kummassakin luokassa voittaja ajoi kolme pohja-aikaa.
Tasa-arvon nimissä myös D-luokka kiersi reittiä neljä kierrosta. Taru Koskinen otti luokassa päivän ylivoimaisimman voiton. Kuntoluokan kahden kierroksen mittaisessa kilpailussa nopein oli Pasi Jalkanen.
Täydelliset tulokset:
http://kalkku.fi/tulokset/rimpkk18-2/
Kari Salminen