Jarvis lähellä Romaniacsin voittoa

Graham Jarvis jatkaa hyvässä vauhdissa.
Kuva
Mihai Stetcu / Red Bull Content Pool
Graham Jarvis voitti Red Bull Romaniacsin kolmannen kisapäivän ja johtaa kokonaiskilpailua ennen viimeistä kisapäivää.

Kuljettajat viettivät yön vuoristossa hiihtokeskuksesta ja päivä valkeni auringonpaisteen merkeissä vuoristossa, joten kuljettajat pääsivät näkemään Romaniaa parhaimmillaan. Aamupäivän reitti oli verrattain nopeaa vuoristopolkua, ennen kuin kultaluokan kuljettajat pääsivät haastavimmille reitille. Kärki vietti reitillä aikaa tänään viisi ja puoli tuntia, mutta erot eivät muodostuneet tänään suuriksi, reitin ollessa huipuille sopivan haastava, mutta ei liian vaikea.

Päivän voitto meni Graham Jarvisille, joka tavoitti edellään lähteneen Manuel Lettenbichlerin päivän puolen välin tietämissä ja kaksikko ajoikin pitkän matkaa peräkkäin. Lopussa Lettenbichler pääsi vähän karkuun Jarvisilta, mutta Jarvis voitti päivän silti vajaan kahden minuutin turvin. Mario Roman jäi reilut neljä minuuttia ja oli kolmas. Michael Walkner johti kisaa aamupäivän jälkeen, mutta menetti aikaa iltapäivän parissa vaikeammassa paikassa. Walkner oli kuitenkin neljäs, jääden minuutin Romanille. Teodor Kabakciev jäi puolestaan Walknerille minuutin ja oli viides.

Kokonaiskilpailussa Jarvisin johto on nyt lähes 16 minuuttia Kabakchieviin. Roman on kolmas, vajaat 22 minuuttia Jarvisin takana. Kahden tunnin aikasakon ensimmäisenä maastopäivänä saanut Lettenbichler on kuudes. Saksalaisen ero Jarvisiin on kaksi tuntia, kaksi minuuttia ja 55 sekuntia.

Suomalaisten kuljettajien pronssiluokassa kärkikuljettajat viettivät aikaa reitillä hieman vajaat kuusi tuntia. Arto Kallioisella on tänään kilpailun haastavin päivä ainakin tulosten varjolla, sillä mies jäi kärjelle reilut kaksi tuntia ja oli tuloksissa sijalla 107. Kallioinen on nyt kokonaistuloksissa 91. Janne Tägtström oli puolestaan tänään 129. ja jäi Kallioiselle puoli tuntia. Tägtström on yhteistuloksissa 130. Rautaluokassa päivä oli jälleen selvästi lyhyempi, kärjen ollessa reitillä kolme ja puoli tuntia. Marko Perttilä jatkoi tasaisia suorituksia ja oli tänään luokassa kuudes.

Alla kärjen yhteistulokset.