Järilän kerhojoukkuekilpailuun muutoksia

Kuva
Jani Hovi
Tulevana viikonloppuna cross countryn kauden viimeisessä SM-kisassa ajetaan myös uusi joukkuekilpailu. Kilpailun sääntöihin on tullut muutoksia juuri ennen kisaa.

Rauman Seudun Moottorikerho (RaSMK) toimii SM -cross countryn kahden viimeisen osakilpailun isäntänä viikonloppuna 10.-11. lokakuuta. Lajin uutuutena RaSMK:n viikonlopun sunnuntaissa mitellään kerhojoukkueiden paremmuudesta. Kyseessä on kansallinen kilpailu, ei arvokilpailu, jolla kuitenkin pyritään ennakoimaan tulevaa. Kenties jo ensi vuonna järjestetään kerhojoukkueiden SM-kilpailu enduron ja motocrossin tapaan. Alun perin oli tarkoitus, että joukkueessa saa olla korkeintaan yksi A-luokan kuljettaja, mutta nyt tuohon sääntöön on tullut muutos. Joukkueiden kuljettajien luokituksia ei rajoiteta, vaan kerhoa saa edustaa vaikkapa kolme A-luokan kuljettajaa. Ainoa rajoitus on se, että kuljettajien täytyy ajaa sunnuntain päälähdössä. Joukkuekilpailussa on myös tavarapalkintoja jaossa ja palkintoja on tähän mennessä lahjoittanut ainakin Blackseven.

Kerhojoukkueen ilmoittautumismaksu on 50 euroa, mikä tulee normaalin, kuljettajakohtaisen ilmoittautumismaksun lisäksi. Kerhojoukkuekilpailuun ilmoittautuminen suoritetaan erikseen ilmoittautumisajan puitteissa sähköpostiosoitteeseen:
teijon.posti@hotmail.com

Ajanotto ja varikko

Kilpailun varikolla tulee olemaan näyttötauluja, joissa on näkyvissä kisan reaaliaikaiset tulokset. Tulospalvelu hoidetaan Mylapsin pondereilla ja livetulokset on nähtävillä Race Monitorin kautta.

Varikkoalue on laaja, joten kuljettajien suositellaan jättävän turvavälejä muihin.

Evakkokilpailu

RaSMK:n kilpailu on perinteisesti järjestetty Säkylän varuskunta-alueella. Tänä vuonna siellä ei kuitenkaan koronaviruspandemian seurauksena kilpailla. Uusi ajopaikka löytyy läheltä, Karhuenduro ry:n hallinnoimalta enduropolulta ja sen ympäristöstä Kokemäeltä (Järilänvuori, Voitoistentie 234, 32810 Kokemäki).

Kilpailureitti on yli kymmenen kilometriä pitkä ja vastaa maa-ainekseltaan Säkylää, eli on hiekkapohjainen. Reitti on leveä, ja sisältää enemmän ylä- ja alamäkiä kuin Säkylän vastaava.

Kuljettajat voivat leiriytyä kilpailualueella. Lisäksi esimerkiksi vain parin kilometrin päästä, Harjavallasta, löytyy Hotelli Hiitteenharju, josta jokainen voi halutessaan varata itselleen majoituksen.

Aikataulu

Lauantai 10. lokakuuta
Lähtö 1 klo 9: Naiset, Nuoret, V60, Classic. Ajoaika 1 h.
Lähtö 2 klo 11: C, Kuntoluokka. Ajoaika 2 h.
Lähtö 3 klo 14: A, B, U20, V40, V50. Ajoaika 2 h.

Sunnuntai 11. lokakuuta
Lähtö 1 klo 9: Nuoret, V60, Classic. Ajoaika 1 h.
Lähtö 2 klo 11: C, Kuntoluokka. Ajoaika 2 h.
Lähtö 3 klo 14: A, B, U20, V40, V50, Naiset. Ajoaika 2 h. Kerhokilpailu