Holcombe varmisti mestaruuden

Teksti
Steve Holcomben vaikea kausi toi kaikesta huolimatta britille uran viidennen maailmanmestaruuden.
Kuva
Future7media
MM-enduron tämän kauden viimeinen lauantaipäivä päättyi Brad Freemanin voittoon. Toiseksi sijoittunut Steve Holcombe varmisti puolestaan Enduro3-luokan mestaruuden.

EnduroGP-luokassa Brad Freeman tuli Ranskaan 10 pisteen johtoasemassa. Tämän päivän voitto kasvatti piste-eroa kolmella lisää, joten ilman epäonnea britti roiskii huomenna samppanjat taivaalle uransa ensimmäisen GP-mestaruuden merkiksi. Steve Holcombe oli tänään toinen ja se riitti varmistamaan hänelle vähintään GP-luokan MM-hopean. Kolmanneksi ajanut Daniel McCanney varmisti puolestaan GP-luokan MM-pronssin.

Enduro1-luokassa Brad Freeman varmisti mestaruuden jo edellisessä osakilpailussa ja osoitti nyt, että mestaruus meni oikeaan osoitteeseen. Päivän voitto irtosi tällä kertaa runsaan minuutin marginaalilla. Toiseksi sijoittui Andrea Verona ja kolmas oli luokan MM-hopeassa kiinni oleva Thomas Oldrati.

Enduro2-luokassa taistelu mestaruudesta jatkuu tiukkaakin tiukempana. Loic Larrieu otti nyt voiton ja nousi samalla pistejohtoon yhden pisteen erolla ennen toiseksi sijoittunutta Alex Salvinia. Tämä tarkoittaa sitä, että sunnuntaina kaksikosta nopeampi kuittaa myös mestaruuden ja toinen joutuu tyytymään MM-hopeaan. Kolmanneksi ajoi Giacomo Redondi. Suomalaisittain päivässä ei paljon kertomista ole. Eero Remes sijoittui yhdeksänneksi ja Eemil Pohjola oli yhdestoista.

Enduro3-luokassa Steve Holcombe ajoi voittoon ja varmisti samalla luokan maailmanmestaruuden. Toiseksi sijoittui Daniel McCanney ja se tiesi hänelle MM-hopeaa. Pronssista taistellaan vielä huomenna ja siinä hiukan vahvemmin on kiinni tällä kertaa kolmanneksi ajanut David Abgrall.

- On mahtavaa voittaa mestaruus. Kausi oli minulle todella vaikea, joten mestaruus on melkoinen helpotus. Aloitin kauden voitolla, mutta sitten virustauti miltei lopetti kauteni. Tavoitteeni oli puolustaa myös yleismestaruutta, ja onhan se teoriassa vieläkin saavutettavissa. Joka tapauksessa Enduro3-luokan mestaruus kaikkien vaikeuksien jälkeen on jotain, mistä olen todella ylpeä. Haluankin kiittää tiimiäni, tukijoitani, perhettäni ja kaikkia, jotka ovat työskennelleet kanssani tällä kaudella, Holcombe iloitsi liikuttuneena.

Juniorluokassa kärkikolmikon muodostivat Wil Ruprecht, Theophile Espinasse ja Daniel Mundell. Sama kolmikko muodosti myös J1-luokan kärjen. J2-luokassa voittoon ajoi Ruy Barbosa, toinen oli Till De Clercq ja kolmas Emanuele Facchetti. Enric Francisco johti kisaa pitkään, mutta kaatui sitten rajusti ja nilkutti maaliin seitsemäntenä. Tämäkin riitti siihen, että espanjalainen pääsi juhlimaan luokan World Cup -mestaruutta.

- Kausi on ollut pitkä ja raskas. Vaikeuksia on ollut paljon, mutta lopulta olen mestari. Olen tosi onnellinen. Nyt vain jatketaan työtä, Francisco riemuitsi.

EnduroY-luokassa voiton otti Nathan Bererd, toiseksi parhaat pisteet kuittasi Sergio Navarro ja kolmas oli Hamish Macdonald, joka lähti selkeästi vain varmistamaan itselleen mestaruutta. Siihen olisi riittänyt seitsemäskin sija. Hugo Svärdin sijoitus oli tällä kertaa kuudes.

Naisten luokassa yksi oli selkeästi yli muiden. Jane Daniels piti alusta lähtien sellaista vauhtia, johon ei edes toiseksi sijoittunut luokan hallitseva mestari Sanna Kärkkäinen pystynyt vastaamaan. Näyttääkin vahvasti siltä, että huomenna mestari vaihtuu, sen verran vakuuttavaa Danielsin vauhti oli. Päivän kolmonen oli Mireia Badia.

Huomenna on edessä kauden päätöspäivä ja illalla tiedetään, ketkä vievät vielä avoinna olevat mestaruudet.